Vozduh-festivaalit, Petroskoi, Venäjä 22.—25.6.2007

Perjantai 22.6.2007

Nonni, selvittiinpäs hengissä. Keikkakalenterissa luki, että juhannuksena 2007 on ohjelmassa hyökkäys rajan taakse Petroskoihin. Fiilikset oli hivenen oudot. Toisaalta oli ihan hiton hieno taas lähteä Venäjälle ja taas toisaalta pelotti, että mitenköhän myö selvitään hengissä. Ei auttanut kuin perjantaiaamuna hypätä bussiin ja aloittaa reissu kohti tuntematonta. Alkumatka meni todella leppoisasti. Pysähdyttiin Tohmajärvellä, jossa käytiin kahvilla, ostoksilla ja vaihtamassa rahaa. Sittenpä ei muuta kuin suunta kohti Niiralan tullia. Suomen tullissa hommat meni hyvin. Kysyttiin tullivirkailijalta, että tarvitaanko Venäjän tullissa tulliselvityskaavakkeita useampi kuin yksi. Vastaus oli selkeä: "Mistä niistä tietää. Tänään se voi olla yksi ja huomenna ties kuinka monta." Selvä, ei muuta kuin kokeilemaan. Suomen tullissa nähtiin myös Seppo Räty — tuo Tohmajärven lahja suomalaiselle keihäänheitolle. Juhlaa!

Venäjän tullissa jouduttiin tyhjentämään koko bussi kamoista ja hipit läpivalaisuun. Voi luoja sitä kumihanskojen pauketta. Kai ne luuli, että myö salakuljetetaan Ladoja meitin hanurissa tai jotain. Tikkanen (muistatte varmaan myös nimellä Hokkanen. Eli koodien vanha miksaaja) oli myös orkesterinsa Scorngrainin kanssa mukana reissussa. Tullin metallinpaljastin meinasi räjähtää, kun Hokkanen asteli läpi siitä. Normaalisti piippauksen yhteydessä siihen metallinpaljastimeen syttyy punainen valo, mutta Tikkasen kohdalla se muuttui mustaksi. Pikkusen järeämmästä napalmista on kaveri näköjään tehty. Selvittiin tullista kuitenkin yllättävän nopeasti ja matka kohti Karjalaa voisi kohta alkaa. Sitä ennen kuitenkin käytiin ostoksilla Öljymäellä. Mitäpä muuta sieltä tuli ostettua, kuin säkillinen motivaatiota. Alkumatkahan myö mökötettiin, mutta saman tien kun saatiin vodkaa niin alkoi hirmuinen papatus ja puheensorina. On se ihme ainetta.

Ihmeellistä on myöskin touhu tuolla syvällä Karjalassa. Veti kyllä hiljaiseksi. Miten jotkut ihmiset voi asua sen näköisissä kyhäelmissä. Ei mitään järkeä. Ja täällä Suomen puolella valitetaan jos kämppä on talvella kylmä ja kesällä kuuma. Menkää katsomaan niitä kyhäelmiä tuonne Karjalaan niin veikkaan että mieli muuttuu ja valitus loppuu. Matkaamme hivenen masensi auto, joka oli ilmeisesti hurjan ylinopeuden seurauksena lentänyt pari kertaa ympäri ja metsään katolleen. Oli todella pahan näköinen. Autosta roikkui myös ihmiskäsi. Matkalla saatiin meidän mahtavalta bussikuskilta tietoja Karjalasta ja siitä mitä missäkin paikalla on historian aikana tapahtunut. Pysähdyttiin eri muistomerkeillä. Yhdellä muistomerkillä (en muista mikä risti se oli) käytiin pällistelemässä ja kusella. Eikös sinne pamahtanut venäläiset vastanaineet parilla autolla ottamaan hääkuvia ja myö kuseksitaan vieressä. Kylläpä hävetti. Ja mikäs muu oli hääautona, kun Lada. Tosin puolen tunnin päästä nähtiin tuo samainen pariskunta tienposkessa, kun Lada oli sinne sitten hyytynyt. En tiedä kuuluiko se heidän suunnitelmiinsa.

Illan suussa saavuttiin Petroskoihin. Kirjauduttiin hotelliin ja melkein samalta seisomalta otettiin Volga-taksi alle ja paineltiin keskustaan. Fiilikset olivat todella juhlavat. Taksikuski ei puhunut mitään muuta kieltä kuin venäjää. Yritettiin selventää, että halutaan tähän ja tähän ravintolaan. No eihän myö koskaan sinne päästy, mutta päästiin kuitenkin todella hyvään ruokaravintolaan. Paikka oli paikallinen karaoke, disko, ruoka- ja juomaravintola. Hämmentävää. Mutta olipa hyvää ruokaa! Eikä juomapuolessakaan ollut valittamista. Oli kyllä sellainen ruokaturismiryhmä liikenteessä että huhhuh. Paikalliset tunnistivat heti että näiden on pakko olla Suomalaisia Urpoja&trade. Kyllä ne meille jotain yrittivät haastaa, mutta kielimuuri tuli vastaan aika nopeasti. Syötiin ja juotiin pitkän kaavan mukainen illallinen. Venäläinen keittiö on paras! Seuraava etappi oli sitten ravintola nimeltään Kivatsh joka on meille tuttu paikka jo edellisiltä reissuilta. Siellä tavattiin hirmuisen mukavia natiiveja. Todella mukavia ihmisiä. Heidän kanssaan rupatellessa meillä menikin sitten loppuilta. Tai siis melkein. Jute sammuikin sinne kertaalleen. Tyypillistä suomalaista jutustelua.

Lauantai 23.6.2007

Hyvää juhannusta. Heräiltiin aamulla hotellilla aamiaisen toivossa. Jute kyseli respasta että josko sitä aamiaista saisi?. Kellohan oli jo yhdeksän. Respan neiti sanoi että saatte sapuskaa vasta kymmeneltä. Hitto mikä meininki. Näinhän se pitäisi Suomessakin olla. Aamiainen alkaa vasta kello 10, Suomessahan aamiainen yleensä päättyy silloin, mikä on täysin perseestä. Käytiin herättelemässä Hannu ja Pete. Kohta pitäisi lähteä itse festivaalialueelle.

Ilma oli hieno ja se lupaili hyvää tästä päivästä. Jännitti vähän, että mikä meitä siellä odottaa ja onko meille ylipäätään mitään soittokamoja tarjolla. No kohtahan se nähdään. Hypättiin bussiin ja ajeltiin Petroskoin läpi. Veti hiljaiseksi. Kaupungissa näkyy vieläkin Neuvostoajan kädenjälki. Lähinnä siis noissa rakennuksissa. Siellä saattoi olla puoliksi valmistuneita rakennuksia, jossa toisessa päädyssä ihmiset jo asustivat ja toisessa päässä ei ollut vasta kuin talon raamit. Hämmentävällä tavalla ihan hiton hieno meininki. Koko kaupungin hienoimpia paikkoja oli tietysti Äänisen ranta. Se kun ei ole mikään ihan pieni rapakko se.

Lähestyttiin festivaalialuetta. Sen huomasi siitä että paikalliset järjestysmiehet eli miliisit partioivat kaduilla ja puskissa. Eikä ne meitäkään sinne mitenkään helpolla päästäneet. Hirveä selvitys ja säätäminen alkoi heidän toimestaan heti, kun tultiin paikalle. Ja niitä miliisejä oli paljon. Takahuonealueella niitä partioi varmaan satoja. Jos ei ihan niin lähemmäs sata kumminkin. Sen lisäksi oli vielä armeijan yksiköitä katsomassa etteivät hipit ala riehumaan. Todella vakuuttavaa. Hypättiin bussista ja käytiin katselemassa vähän lavaa ja tekniikkaa. Tässä vaiheessa meille selvisi, että hommat ovat heillä enemmän kuin hallussa. Kaikki meidän kamatoiveet oli viimeisen päälle huomioitu ja paikan henkilökunta oli ihan pirun mukavaa sakkia. Hommat hoituivat todella sukkelaan kun päästiin tekemään sound checkiä ym. Oltiin aivan liekeissä. Sai soittaa ihan täysillä eikä kukaan tullut valittamaan mistään asiasta. Tekniikan pojat näyttivät vaan kysyvästi peukaloa, että onko kaikki ok? Kaikki oli enemmän kun ok.

Käytiin ennen keikkaa pyörähtämässä festivaalin olutalueella. Tikkanen taas väläytti miten kohtelias Suomalainen toimii. Siis silloin, kun kielimuuri tulee vastaan. Puhuu vaan kovempaa suomenkieltä. Kyllähän niiden on pakko ymmärtää. Mie, Jute ja Pete saatiin tilattua oluet, jonka jälkeen oli Tikkasen vuoro. Myyjä näytti käsillään, että sinulle varmaan tulee myös yksi olut. Tikkanen vastasi huutamalla, että TÄH?! YKS!! Hannu tokaisi Tikkasen selän takana että oisit nyt voinut olla edes kohtelias ja olla kerrankin huutamatta. Ei se oo niin helppoa...

Tässä vaiheessa oli keikkaan aikaa n. tunti. Istuskeltiin ja ihmeteltiin. Tai ainakin siinä vaiheessa ihmeteltiin, kun bongattiin kaksi mimmiä joilla oli itse tehdyt 51koodia t-paidat päällä. Mitä helvettiä?! Nyt on hämärä meininki. Jute kävi niiden kanssa jotain haastelemassakin. Selvisi, että toinen heistä puhui Suomea varsin sujuvasti. Hieno meininki. Pikku hiljaa alettiin valumaan takahuoneeseen ja sitten alettiinkin jo jännittämään. Kohta Sergei (paikallinen festivaalipromoottori) tulikin sanomaan meille, että sitten mennään. Ja voi pojat mikä meininki. Yhtyeellä oli pitkästä aikaa semmoinen "draivi" päällä, että oksat pois. Täytyy sanoa, että suurimpana syynä tähän oli itse yleisö, sitä oli paljon. Hämärintä oli se, että jengi lauloi biisejä mukana. Oli todella hieno fiilis vedellä. Alkuvaiheessa keikkaa myös paikalliset punkkarit alkoivat lämmetä meidän räminälle. Ensimmäistä kertaa meidän keikalla ns. "pitti" pyöri yleisössä siihen malliin että pelotti. Mutta hienolta se näytti. Soitettiin puolen tunnin setti, mikä näytti seuraavalta:

Rautaiset linnut
Risti kaulassa helvettiin
Pimeyttä kaunein värjäät
Alla mahtavan taivaan
Kahleet
Vedenjakaja

Eli hyvä räminäsetti. Keikan jälkeen Hannu joutui aikamoisen fanituksen kohteeksi. Siellä se varmaan puoli tuntia kirjoitti nimmareita ja oli kuvattavana. Meiän johtaja. Hannun taustayhtye painui saman tien baariin ja aloitti juhlat siellä. Tosin kyllähän ne ihmiset löysivät meidät sieltäkin ja hetken rauhaa ei saatu. Mutta mikäs siinä. Oli ihan hiton mukavaa huomata, että meiän musiikki toimii myös rajan takana noinkin hienosti.

Jute ja Hannu lähti jonkun tovin päästä keskustaan etsimään Venäjän armeijan kirppistä, mutta se oli valitettavasti kiinni. Se kauppa olisi ollut tämän reissun tärkeimpiä nähtävyyksiä. Vaikkapa haulikon olisi voinut tuliaisina tuoda. Ensi kerralla sitten. Myö jäätiin Peten kanssa naurattamaan toisiamme festivaaleille. Nähtiin pari aika hiton hyvää bändiä myöskin. Nimistä ei tietenkään ole mitään hajua. Loppuillasta ajateltiin että nyt lähdetään natiivien sekaan pyörimään ja ihmettelemään. Tavattiin nämä kaksi tyttöä joilla oli 51koodia-paidat ja heidän seurueessaan olleet pojat. Mukavia ihmisiä kertakaikkiaan. Juotiin Peten kanssa siinä sitten kaljaa ja ei huomattu, että miliisi yllätti meidät. Yleisön alueella oli omien juomien nauttiminen ehdottomasti kielletty. Miliisihän otti kohteekseen miut. Voi saatana että pelotti. Jotain se miulle siinä selosti venäjäksi ja näytti niin hiton vihaiselta. Onneksi meillä oli nämä tulkit mukana, jotka ratkaisivat tilanteen. He selvittivät, että nämä ovat suomalaisia rockmuusikoita, jotka olivat juuri tänään soittamassa täällä. Silloin muuttui ääni kellossa. Miliisi nappasi miuta kädestä kiinni ja sanoi selvällä suomenkielellä "kiitos". Sen jälkeen hän jatkoi matkaa. Huomasin täriseväni tuon tilanteen jälkeen. Jännittävää meininkiä. Huomasin myös, että kaikkien kannalta on parempi meininki jos vaihdan housut. Huh! Yritettiin vielä jälkeenpäin saada häntä yhteiskuvaan, mutta se oli valitettavasti kiellettyä . Kaikkea sitä sattuukin.

Ilta jatkui tästä kuitenkin. Hypättiin bussiin ja paineltiin keskustaan syömään. Tänään ei miulla ollut tuuria ruoan suhteen. Kaikki mitä mie tilasin oli jotain mitä mie en todellakaan odottanut. Siis joka ikinen annos meni ihan vituilleen. Mie kärähin ja sitten mökötin. Otetaan esimerkki: listassa lukee "taimenleipä". Miulla siitä tulee ensimmäisenä mieleen lämmin juustolla kuorrutettu voileipä, missä on kalafile sisällä. No sehän olikin semmonen puolikas paahtoleipä, jossa oli kylmä slaissi sitä taimenta ja oliivi. Ja tätä ennen olin kokeillut jo yhtä sun toista. Päätin luovuttaa ja join vaan kaljaa. Se ei kuitenkaan petä koskaan. Onneksi meidän pojat tajusivat, että mie olen vähän alamaissa. Painuttiin siitä jatkamaan iltaa Kivatshiin ja siellä pojat tilasivat miulle yllärinä parit burgerit ja jätskii. Hyvä ruoka, parempi mieli. Mie olin taas ihan liekeissä. Miulla alkoi tämän session jälkeen kuitenkin tulemaan jo uni silmään ja päätettiin lähteä hotellille. Jute ja Pete jaksoivat bailata villisti läpi yön. Joskus aamun pikkutunteina olivat vielä ostaneet saunaosaston käyttöönsä. Yksi tunti maksoi 600 ruplaa. Jos olisivat tienneet mitä seuraavan päivänä tapahtuu, niin tuskin olisivat sitä saunaa ottaneet.

Sunnuntai 24.6.2007

Herään aamulla aivan järisyttävään kuorsaukseen. Siitä tietää, että Jute on ollut jatkoilla. Olen niin väsynyt, että en jaksa edes alata pieksemään sitä. Antaa nukkua rauhassa. Kohta saapi aamiaista. Tänään onkin vapaapäivä. Parin tunnin päästä myös horjuva holtiton matkustaja, eli Jute kampeaa sängystä ylös. Hyvältä näyttää. Aamutoimien jälkeen meille selviää, että 51koodia-orkesteri kokonaisuudessaan joutuu vaihtamaan huoneita. Hotelli on ensi yöksi ylibuukattu. Jonkin verran hilpeyttä herättää se, että meidän laitetaan saunaan yöksi. Häh?! Niin just. Saunaan yöksi. Mutta toisaalta, ihan sama missä sitä yhden yön nukkuu. Lauteilla vai sängyssä. Ei tunnu missään. Hotellin vahtimestari lähtee näyttämään meille tietä saunatiloihin. Hivenen loksahtaa leuat ryhmältä auki, kun tajutaan että meillä on koko saunaosasto käytössämme seuraavan vuorokauden ajan. Siis iso tila, isot sohvat, TV:t eli perushommat. Tämän lisäksi oma sauna ja uima-allas. Nyt muuten alkaa hommat toimia. Alkaa armoton bailaus. Päätetään kuitenkin rauhoittua lopulta ja otetaan Volga-taksi jälleen alle. Aamiainen Kivatshissa ja sen jälkeen hengailua kaupungilla. On se vaan hieno kaupunki. Nostetaan ihan vitusti ruplia hengailusessioiden jälkeen, jonka jälkeen painutaan taksilla kohti festivaalia. Scorngrain on nähtävä. Festivaalialueelle ei ihan noin vaan sisään pääsekkään. Siellä on sama metallinpaljastin-show, kun mikä tullissa. Yritä siinä nyt selvittää miliiseille, että emmie aio näillä miun ketjuilla ketään pieksää. Loppujen lopuksi ne päästää meidät sisään. Pieni krapula kaivertaa ohimolla, mutta se ei haittaa.

Scorngrain heittää hienon keikan. Laulaja Sipillä on nuo maskit sun muut kostyymit aika hyvin kohdallaan. Ja Tikkanen on kuulemma heti aamusta kännissä. Mitenköhän sujuu rässin soitto kännipäissään. Parin biisin jälkeen totean, että aika vitun hyvin. Ei mitään ongelmaa. Yleisö on mukana hienosti ja muutenkin meininki alkaa itselläkin parantua. Olisikohan tällä tuopilla mitään osuutta asiaan?

Scorngrain keikan jälkeen lähdetään taas kohti keskustaa ja vieraillaan paikallisessa supermarketissa. Ja mukaanhan lähtee jos jonkin sortin kamaa. 51koodia ostoskärry sisältää mm.

• Viheltävä vedenkeitin × 2 (oranssi Petelle ja metallinvärinen Jutelle)
• Sukat
• Viinaa
• Suklaata
• Partavaahtoa + teriä (vaahtoa bileisiin ja teriä rituaaleihin..no ei oikeesti)
• Viinaa
• Suolakurkkuja
• Saunalyhty
• Snapsilaseja

Ja kaikkea muuta ties mitä mukavaa. Marketista lähdetään hotellille ja mennään uimaan. Oli aikas pirun hienoa. Otettiin vedessä juoksukilpailut etu- ja takaperin. Jute voitti joka kerta. Liekkö syynä tähän massaylivoima miuta ja Peteä vastaan. Hannu soitteli meille kitaraa ja myö pojat juoksenneltiin ja juotiin vodkaa altaassa. Siinä meninkin sitten pari tuntia naureskelleessa, jonka jälkeen oli ohjelmassa illallinen. Pete tiesi ennakkoon noita paikkoja aika paljon, joten meidän ei tarvinnut muuta tehdä kun suunnistaa Peten perässä ja löydettiinkin vähän hiton läyhä paikka. Satamassa oli tämä ravintola. En yhtään muista nimeä, mutta vähän liian hieno meille. Otettiin pöytä ja alettiin kasselemaan listoja. Kaikki venäjäksi, saatavana ei tietenkään ollut listaa englanninkielellä. Säkällä tässä vissiin pitää pelata. Pete kerkesi jo tilaamaan ja sitten tapahtuikin yksi reissun hienoimmista hetkistä. Venäläinen tarjoilija toi meille täydellistä englantia puhuvan Sandra-tyttösen, joka hymyssä suin meitä palveli koko loppuruokailun ajan. Oli niin hieno päästä juttelemaan jonkun kanssa, joka ymmärsi täysin kaiken mitä puhuttiin. Se myös tajusi jossain vaiheessa, että Hannu on todellinen ruokafriikki ja vaikea asiakas. Herätti hilpeyttä.

Syötiin reissun paras illallinen ja siinä taisi mennä kolme tuntia. Hyvästeltiin Sandra haikein mielin ja lähdettiin kävelemään Äänisen rannoille. Todella hyvä olo oli koko yhtyeellä. Paineltiin kauppaan ostamaan olonpilaajakassi ja otettiin Volga-taksi alle. Olipahan taas selvittäminen, että miten päästään hotellille. Jute vaan tuumasi maksumiehen paikalta, että: "jätkät, tää kyyti nyt voi maksaa sitten ihan mitä vaan". Tässä vaiheessa ihan sama. Kuhan vaan päästään perille ja päästiinhän myö. Alkoi armoton korttirinki. Tässä ohessa Hannu, Pete ja Jute tekivät myöskin pari lyhytelokuvaa. Itse päätin luovuttaa, koska tiesin työviikon häämöttävän ja ylihuomenna. Nyt olisi hyvää aikaa levätä. Onneksi pojat kuitenkin juhlivat huolella. Saldona oli muutama nerokas lyhtyelokuva ja orastava krapula. Mutta sehän oli tiedossa vasta aamulla.

Maanantai 25.6.2007

Herätyskello herättää aamulla puoli yhdeksän. Pakkaan kamani ja kävelen katsomaan mikä tilanne juhlijoilla on. Herätyskellot soi, mutta mitään eloa ei kavereihin tule. Hämmentävintä on se, että Peten päällä nukkuu musta kulkukissa. Näyttää hyvältä. Hätistelen kissan pois ja ihmettelen, että mistäköhän se on tänne päässyt. Asia selviää nopeasti. Pojathan on jättäneet ulko-oven auki, mikä on turvallista täällä Petroskoin laitakaupungilla. Kas, kun eivät pihalla nukkuneet. Urpot!

Saan kuin saankin pojat ylös pienen suostuttelun jälkeen. Kamat läjään ja kotimatka voi alkaa. Suunatana oli paikallinen supermarket, josta löytyi aamiaista ja Jutelle hieno punatähdellä varustettu saunahattu. Ihan törkeän hieno! Kotimatka menee aika leppoisasti lueskellessa musiikkia kuunnellessa. Pete ottaa kurjuudesta ja krapulasta kaiken irti ja kuuntelee Mana Manaa. Tiet ovat niin huonolla tolalla ettei nukkumisesta tule mitään. Sellaista koiran unta tulee vedettyä. Jossain vaiheessa tulee sellainen pomppu, että mie lennän parikymmentä senttiä ilmaan ja rojahdan puoliksi lattialle. Juteen tämä pomppu ei juurikaan vaikuta. Ymmärrätte varmaan miksi.

Kuskimme tuntee Karjalan todella hyvin. Hän kertoo leppoisalla luontodokumentti äänellä tarinoita bussin mikrofoniin. Rauhoittavaa todellakin. Normaalisti meidän omilla reissuilla Liimatainen huutaa ja vittuilee meille bussin mikrofonin välityksellä. Näin: "saatanan punkkarit, ette sitten sotke tätä minun bussia tai tullee osumia". Päästään vierailemaan myös karjalaisen rouvan mökissä. Tämä on siis sellainen seitsemän mökin pieni kylä, jossa ei ole kauppoja tms. palveluja. Hiljaista joka puolella. Rouva on todella ystävällinen ja keittää kahvitkin reissaajille. Hieno meininki. Puolen tunnin jälkeen matka jatkuu. Tässä vaiheessa mielessä on vain se, että Suomeen nyt ja noppeesti. Illan suussa alkaa maisemat näyttämään tutuilta ja sitten tuliaiskaupan jälkeen tulliin. Tullissa kaikki menee sukkelammin kuin menomatkalla. Ei niitä tunnu kiinnostavan, että mitä meillä on mukana. Hyvä niin. Viimeistään siinä vaiheessa kun puhelin toivottaa tervetulleeksi Soneran kotiverkkoon meinaa kyynel vierähtää poskelle. Hitto. Selvittiinpäs tästäkin.

-Om