Otsikko: Päiväkirjat

20.9.2008 Helsinki, Virgin Oil

Tässä kaikkien suru-uutisten ja ihmisten tuskan keskellä miun on pakko alkaa jotakin kirjottelemaan. Eihän tästä nyt helvetti vieköön muuten tule mitään. Tällä kertaa kirjoitan yhteiskeikasta Happoradion kanssa, joka nyt sitten neljän vuoden suunnittelun jälkeen saatiin toteutettua. Tykki soitti miulle launtaina iltapäivästä ja sanoi, että olipa hyvä kun järjestettiin tuo treenikeikka Paimioon edelliseksi päiväksi. Siellä oli kuulemma hommat kärähtänyt teknisten ongelmien vuoksi. Sitten se vuodatti miulle 10 minuuttia, että mitä kaikkea olikaan tapahtunut. Mutta loppukeikka oli kuulemma mennyt hienosti ja hyvä niin. Ja olihan sieltä yleisöstä kuulunut legendaarinen huudahdus: "SOITTAKAA TUNNETTUJA BIISEJÄ!" Sillä lailla. Happoradio on nykyään jo niin iso bändi laitteiden ja egojen puolesta, että myö ollaan vaan ihan kärpäisen paskoja niiden rinnalla. On isot bussit, PA-treenit, kaikki vehkeet toimii digitaalisesti ja kaukosäätimillä. Kyllä ne sentään vielä itse laulavat ja soittavat. Ainakin osan kappaleista.

Happoradio tsekkasi soundit kuntoon Virginissä ennen meitä. Ihan oli meininki, kun yläasteen bänditapahtumissa. Toinen bändi soittaa lavalla ja toinen bändi istuu takaseinällä kädet puuskassa. Ja voi sitä vertailun määrää. No on niillä isot bussit ja systeemit, mutta tuo noiden taustakangas on säälittävin ikinä. Eihän se näy edes tuolta DeFrostin takaa. Entä tuo bassorummun koko? Mikä se sitten on olevinaan? Sama toistui, kun osat vaihtuivat. Hienoa ilmoittelua lavalta kuului, kun myö päästiin lavalle. "Hei Tykki! Sano sille teidän hinttarikitaristille, että roudaa nää nintendot täältä vittuun. Ei nää miun Marshallit mahdu tänne lavalle". Tämä lauseen takana oli J. Musikka.

Nopeasti saatiin hoideltua soundit kuntoon. Aika lujaa tuntus molemmat orkesterit tänään soittelevan.

Ennen keikkaa hengailtiin meidän usokkivalomiehen kanssa takahuoneessa. Hän on aloittanut uuden terveellisen elämän. Ei tarvitse enää pitkään näissä porukoissa pyöriä jos sama meininki jatkuu. Voi hyvillä mielin lähteä vaikka EXIT-nimisen orkesterin matkaan. Siellä on kuulkaa Joensuun gospel-festivaaleilla kovat meiningit. Keikan jälkeen vaan kielillä puhumaan ja vot sie. Ei tuu ees krapula. Aika hartaat meiningit oli myös Happoradion takahuoneessa, mutta sen mie kyllä ymmärrän. Rundin eka keikka on aina eka keikka. Ja nämä kaverit todistetusti osaavat sekoilla, joten annan heille tässä vaiheessa syksyä vielä hivenen armoa.

Keikkapaikka alkoi täyttyä jo hyvissä ajoin. Itse asiassa sitä sakkia tuli niin hitosti, että alkoi kädet hiota ja kunnolla. Vielä 25 minuuttia ennen keikkaa ei Jutesta ollut hajuakaan. Pete soitti sille, että "missäs mahdat olla, keikka alkaa ihan kohta?" Hiukan sammaltava ääni vastasi: "Pete. Olen jo iso poika. Osaan tulla keikalle ajoissa". No asiahan on sillä selvä. Se taisi pamahtaa paikalle 10 minuuttia ennen keikkaa ja eikä se ollut moksiskaan. Tokaisi siinä ohimennen, että "torpataanko ihtemme lavalle ja aletaan louhimaan". No eihän siinä muukaan auta. Keikka olikin sitten yhtä juhlaa alusta loppuun. Porukkaa oli tuvan täydeltä ja meininki sen mukainen. Ei ole vähään aikaan ollut noin kivaa. Kovaa elvistelyä oli lavalla ja soitto tuntui kulkevan tänään hienosti. Happopojat seuraili miun vasemmalla puolella tilannetta ja taisipa Tykki käydä lavallakin pyörähtämässä. Soiteltiin seuraavanlainen setti:

Odotus
Voisiko olla tänään se päivä
Lasimaailma
Hautaruusu
Alla mahtavan taivaan
Kauas
Puu
Tulimeri
Mustat sydämet
Kahleet
---
Juppihippipunkkari

Keikan jälkeen roudattiin kamat nopeasti bussiin ja alettiin kemutella. Happoradio alkoi soitella joskus 00.30 ja voi pojat, että vetivätkin kovan keikan. Yhtye kuulosti hiton hyvältä ja hittiä tuli hitin perään. Mahtava meininki. Nyt ne soitti myöskin niitä "tunnettuja biisejä". Tuli mieleen että olisipa mukava tehdä tämmöisiä sessioita useamminkin. Eli tämän innoittamana voi hyvinkin taas alkaa sulatella Karjalasta Kallioon -kiertuetta. Pitää saada vielä nuo Stellat ryhmään mukaan niin sitten pölähtää. Ai niin. Viikonlopun Iltasanomien Plussa-liitteessä oli miun päiväkirjatarinoita. Otsikolla viikonlopun "julkkisblogi". Alkaa olla ko. lehdellä aiheet vähissä. Mutta tästäpä jatketaan vielä syksyä vielä kolmen keikan verran. Kiitoksia kaikille Virgin Oilin ihmisille ja tattis myös Happoradion suuntaan.

Ja lopuksi vielä molemmilta orkestereilta Kauhajoen tutuille terveisiä ja voimia sinne suuntaan.

-Om


Päiväkirjamerkinnät 2008

Päiväkirjamerkinnät 2007

Päiväkirjamerkinnät 2006

Päiväkirjamerkinnät 2005

Päiväkirjamerkinnät 2004

Päiväkirjamerkinnät 2003