51koodia

Tulevia keikkoja

Ou jee. Täälläpä on muutamat varmistuneet keikat. Lisää päivitellään sitä mukaa mitä niitä tulee. Keväällä (toivottavasti pian) mennään studioon missiona tehdä joku mukava ralli pois alta niin muistatte sitten työkin, että orkesteri on vielä olemassa. Levyn teko aloitellaan näillä näkymin loppukesästä. Mukavan leppoista aikaa on vietetty, mutta nyt alkaa jo siihen malliin hermostuttaa että pitäisi päästä jotain tekemään.

51koodia riisuttuna!

Otsikko lupailee liikoja. Ei se mikään nudisti-show ole. Vaan akustisia keikkoja, joita tehdään muutama tänä keväänä. Idea on muhinut jo pitkään ja nyt tuli sopiva aika toteuttaa moinen homma. Tämmöinen riisuttu kattaus mahdollistaa myös sen, että voidaan soittaa periaatteessa ihan missä vaan. Ihan helvetin mukava on päästä veivaamaan paikkoihin, joissa ei aikaisempina vuosina ole pahemmin soiteltu. Tarkat keikkainfot julkaistaan myöhemmin keväällä. Mukaan keikoille lähtee myös Kämy (4Ruusua, ELK), jonka vastuulla on kaikenlaiset percussiot ja kilistimet ja kalistimet. Odotamme innolla, että mitä mies laitteistaan irti saa.