Vuonna 2002 perustettu 51koodia tarjoilee suomenkielisiin sanoihin puettua voimakasta ja kaunista uuden aallon rockia Joensuusta. Vaikutteita musiikkiin on haettu useasta genrestä ja yhtye korostaa rytmikkyyden sekä laulumelodioiden yhteyden tärkeyttä. Yhtyeen kolmas albumi Mustat sydämet ilmestyi keskiviikkona 13.2.2008.
16.03.2010 – Suuntana studio
Koodit suuntaa studioon 26-28.3.2010 tarkoituksenaan tehdä levyllinen biisejä valmiiksi. Ei ollenkaan paha rasti. Aikaa on kolme päivää ja 15 biisiä jos saisi äänitettyä niin ois aika kova. Kyllähän myö siihen pystytään. Vihdoinkin päästään aloittelemaan seuraavan levyn esituotantoa ja se on mukavaa se. Se on joku tässä keväässä, kun aurinko alkaa paistamaan ja koiranpaska haisemaan... se saa aikaan ihmeitä. Hannu on siis vihdoinkin raottanut biisivarastojaan muillekin yhtyeen jäsenille ja niitä olisi nyt tarkoitus parsia kasaan. Katotaan, että mitä saadaan aikaiseksi. Johan tässä on oltu hiljaa riittävän kauan.
-OM/51koodia
Edelliset uutisotsikot
03.09.2009 – Moi kaikki, syksyn kuulumisia
30.06.2009 – 51koodia mukana Hipit Laineilla-risteilyllä
3.6.2009 – Kurikan keikka on peruttu
30.08. Joensuu
30.06. Keikkoja keväälle-kesälle?
07.06. Poikien kamat


