51koodia

14.5.-19.5.2004 Kiuruvesi, Joensuu, Salo

Esipuhe

Hei vain lapsukaiset ja vähän vanhemmatkin. Nyt oli aika ottaa itseään niskasta kiinni ja rupesin toden teolla muistelemaan että mitäs noilla viidellä viimeisellä keikalla oikein tapahtui. Pitkällisen pohdinnan jälkeen mielenkiintoista kertomista löytyi lähinnä Jyväskylän keikan jatkobileistä ja Jet Setin keikasta, mutta jostainhan se on lähdettävä. Nämähän olivat viimeiset keikat tuolta Nimetty-albumin julkaisukiertueelta. Seuraavaksi onkin sitten edessä festivaalikausi ja lupaan että sekoillaan siihen malliin että kertomista löytyy ihan jälkipolville sekä nilkoille asti. Haluaisin lopuksi kiittää rakkaita ystäviäni, siis 51koodia-yhtyettä sekä 51koodia-tekniikkaa joita ilman tätäkään tarinaa ei koskaan olisi julkistettu. Kiitos.

Joensuussa 1.6.2004

Om

14.5.2004. Kiuruvesi

Ensimmäinen osa

Paahtava kuumuus ja hiki virtaa. Lähtöä tehdään taas kerran, tällä kertaa Kiuruvedelle. ”Mikä se on? Missä se on” -tyyppiset kysymykset pyörii mielessä. Minä, Hannu ja miksaajamme Tiensuu lähdettiin ajelemaan joskus perjantai-iltapäivän pikkutunteina kohti Kiuruvettä. Matkalla oltiin kiltisti. Kuunneltiin musiikkia, syötiin karkkia ja juotiin limpskaa, niin kuin kunnon uskovaiset. Eikä siinä vielä kaikki. Totta kai oltiin kaikkia maailman moikkaus- ja arvailupelejä mitä mieleen juolahti. Eli ihan raivona pitää moikata, silleen rekkamies tyyliin vastaantulevalle autolle (mieluiten mahdollisimman isolle) ja jos vastaantuleva moikkaa takasin niin juhlat pystyyn ja yksi piste on sinun. Jos poliisihelikopteri tulee vastaan ja se moikkaa niin voittaa pelin eikä tartte enää osallistua jne.

Kyllä siinä meni 200 km niin leppoisissa tunnelmissa että yhtäkkiä oltiinkin jo Kiuruvedellä. Puistonkulma-nimisen paikan metsästys alkoi. Tiedossa oli jo se, että ne ovat koulujen päätösbileet ja että se on 0-promillea tapahtuma. Puistonkulma nimi tosin hämäsi aika paljon. Mie etsin katseellani sitä puistoa ja sitä kulmaa niin yhtäkkiä tulee sellanen vanhan liiton kerhotalo ja siinä kyltissä lukee että Puistonkulma. Kiuruveteläistä neroutta. Mutta hieno paikka se oli, siis jos tykkää sellaisista ja myöhän tykättiin. Ei ois puuttunut kun puolapuut ja trampoliini niin ois ollut ihan täydellistä. Tapahtuman järjestäjä otti meidät ilolla vastaan ja ilmotti heti tyyliin että jos pisaraakaan juotte viinaa niin ette pääse lavalle. Niin ja sit se anto meille pizzaa. Muu porukka oli vielä matkan päällä ja meno tuntui ainakin puheluiden perusteella olevan kohdallaan – niin kun yleensä. Tsekkailtiin Hannun kanssa meidän soittimet soittokuntoon. Illan toinen yhtye Entwine saapui myös paikalle. Kyllä huomasi mikä bändi on etelä-suomesta ja ketkä on tullut maalta. Myö roudailtiin meidän soittimet laatikoissa jotka oikeasti oli huterampia kuin pahvilaatikot. Bassot ja kitarat lojui siellä pitkin lattioita. Näillä herroilla taasen oli pyörillä varustetut laatikot jokaiselle kitaratelineelle ja plektralle. Ja niillähän oli sellanen hieno musta bussi, tosin mie kysyin siltä laulajalta että mistä firmasta olette tuon bussin vuokranneet? Sanoi että Kouvolassa on yks bussifirma josta on vuokrattu noi bussit. No, se sattuu olemaan sama firma joka omistaa myöskin bussin nimeltä Biolan. Siinä on vielä pojilla ja tytöillä juhlat edessä. No, millainen keikkabussi meillä oli? Pakettiauto jossa oli kaikki kamat ja meidän ryhmä joka tuli etuajassa, toisena autona toimi vuosimallia –87 oleva Toyota Corolla, nauratti vähän kun lauma meidän poikia kaahas sillä pihaan siihen bussin viereen. Kunnon meininkiä.

Alkuilta meninkin siinä syödessä ja nautiskellessa, paikalle valui porukkaa tasaista tahtia, lähinnä sellasia ihan pieniä tyttöjä. Entwine alkoi soittaa siinä kymmenen maissa. Ei hirveästi kuunneltu yhtyettä vaan oltiin mielummin pihalla Corollassa ikkunat kiinni ja nautittiin tuotteita, voi ristus mikä meininki. Loppujen lopuksi kuitenkin yllättävän hyvässä hapessa oli koko ryhmä kun painuttiin lauteille siinä yhdentoista aikoihin. Paikalla oli porukkaa vajaata pari sataa mikä tuntui kaikkien mielestä olevan jotenkin vähän. Miun mielestä se oli ihan helvetisti. Tollaset 0-promilletapahtumat ei ole oikeesti ehkä se kaikista mukavin paikka soittaa. Nuoriso lähinnä odotti noita hittikibaleita ja söivät sipsejä muitten biisien aikana, no ei nyt ihan mutta sinne päin. Sitten tuli Kauas-biisi joka niin sanotusti räjäytti pakan, koska mie en ole monesti meidän keikoilla nähnyt tuollaista käsimerta ja hyppimistä kun sen biisin aikana. Oli oikeasti aika uskomatonta. Ruumis-biisi siihen vielä perään ja painuttiin pois lavalta. Nuoriso olisi halunnut kuulla vielä lisää mutta myö haluttiin kotiin. Nopea roudaus ja samalla kuunneltiin kuinka järjestäjät vittuili kun soitettiin muka niin lyhyt setti – myöhän soitettiin kaikki biisit mitä myö osattiin!! No, ei annettu sen latistaa tunnelmaa vaan armottomat juhlat päälle corollassa. Mie, Jute & Jone juhlittiin ja Näppi oli ratissa. Matka sujui lepppoisasti ja alkoi olla jo loppumatkasta ihan kaulakkain tilitystä. 20 km ennen Joensuuta Jone sanoi näpille että revitä – ja Näppihän revitti – ja taas myö juhlittiin kun renkaat vinkui ihan kuin elokuvissa. Useaan kertaan huudettiin Näpille että auto seis ja revitä. Ja miltä näyttää kun keskellä yötä viininpunainen Corolla huudattaa renkaita Kuopio-Joensuu valtatiellä. Näppi oli niin innoissaan tuosta revittelystä että se ajeli vielä Joensuussakin 80 km tunnissa Suvantosillalla ja löi välillä liinat kiinni ja taas reviteltiin, tässä vaiheessa hän oli kuitenkin yksin se joka nauroi.

15.5.2004. Jet Set, Joensuu

Toinen luku

Lauantaiaamu koittaa yhtä karuna kuin yleensä. Jotenkin levoton yö on takan eikä nukkumisesta tahtonut tulla mitään. Aurinko yrittää vähän pilkistää pilven takaa, mutta samalla hetkellä kun itse katson verhojen takaa ulos niin aurinko meni takasin pilveen… Ei siis kestänyt kohdata minua sen näköisenä aamu varhain. Tänään olisi edessä paljon odotettu kotikaupungin akustinen veto, jota itse henkilökohtaisesti ainakin jännitin. Jännitys johtui lähinnä siitä että eipä oltu taas paljoa tuolla treenikämpän uumenissa lojuttu ja ei liikaa oltu mietitty akustisia sovituksia.

Lähdettiin Näpin ja Ilkan kanssa kaupungille sekoilemaan ja ostelemaan tuotteita. Lähinnä se tarkoitti sitä että ajettiin autolla Joensuun Prismaan ja vietiin useita koreja tyhjiä pulloja kauppaan. Alkosta uusia ihania tuotteita tilalle ja laitettiin ne vielä lahjapakettiin ja sinetti päälle ettei niihin koskettaisi ennen iltaa. Taisi Näpillä hermot kestää 10 minuuttia ja etupenkiltä rupesi lentelemään lahjapaperia. Seuraavaksi edessä oli syömistä ja kummeleita. Jute karkasi unille, voi ristus mikä neiti. Ei kestänyt nuorison sekoilua heti näin aamutuimaan. Ihmeellinen homma on myöskin se että yleensä Joensuussa ei juurikaan bändejä käy soittamassa, mutta sitten jos joku on jossain keikalla niin kaikissa muissakin baareissa ja kirjastoissa ja kansalaistaloilla ja autoliikkeissä ja postissa ja tässä miun tuolinkin alla ja meidän firman varastossakin on joku muu bändi soittamassa. Niin kävi nytkin, Kerubilla oli Kantri-antero, Teatteriravintolassa oli Scalping screen ja Marksissa vielä yks rokkibändi ja myö Jetissä. Todella ihmeellistä.

Kuuden jälkeen valuttiin Jet Set -baarille ja ruvettiin vähän sumplimaan lavarakennelmaa ynnä muuta. Miksaajamme Tiensuu oli ollut tyylin puolesta päivästä asti siellä pyörimässä ja miettimässä innoissaan illan kuvioita. Se oli pyörinyt niin paljon ympyrää Jet Setissä että kivilattiaan oli tullut O-muotoinen painauma, Tiensuu nimittäin on aika tukeva kaveri, no laskua odotellaan vieläkin siitä.

Saatiin kuin saatiinkin kamat kasaan. Pieni lavakin käytiin hakemassa johon mahtui Hannu kitaroineen, Jute kitaroineen ja miun rumpusetti – niin ja mie. Asko ja Jone soitteli siellä pöytien päällä. Vähän tsekkailtiin soundeja, kuulostipa mukavalta. Jet Set on kuitenkin aika pieni paikka että aika hiljaa pitää soitella. Illallahan homma meni sitten kuitenkin just päinvastoin. Miullakin oli sellaset ”rispilä”-nimiset kapulat, joissa on monta ohutta tikkua laitettu yhteen ettei tulisi niin kova mekkala. No nehän antoi tokan biisin jälkeen periksi. Oli aika huvittavaa kun kapulat heiluu kädessä ihan samalla tavalla kun olisi ollut monta keitettyä spagettia kapuloina. Enkä mie sitä tahallaan tehnyt. Oikea huumorimieshän olisi tehnyt siitä puujalkavitsin, soittelisi vaan lötköillä spageteilla rumpuja ja kaatuilisi aina välillä. No niinhän mie itse asiassa just tein. No asiaan.

Meillä oli myös yllätysesiintyjä. Eli Happoradio kävi soittamassa meitä ennen muutaman kappaleen ja hienosti soittivatkin. Tässä vaiheessa Jet Set oli ääriään myöten täynnä ja hyvä tunnelma näytti ihmisillä olevan. Samoin kun Happoradiolla. Olivat pojat käyneet päivällä jo soittamassa jossain bileissä ja olivat kuin olivatkin saavuttaneet jo hyvän juhlakunnon. Tykilläkin pyöri silmät päässä ja sukat jaloissa siihen malliin että ihan pelotti. Eikä se ihan herkästi suostunut lähtemään sieltä lavalta pois. Meidän vuoro kun tuli niin siellä se meidän seassa pyöri ja naureskeli että olipa hienoo ja hyvää keikkaa pojat. Tuota hehkutusta kesti sen 7 minuuttia ja sitten se tajusi tyytyväisenä poistua yleisöön. Aloitettiin soittamaan ja soiteltiin aikamoisella antaumuksella ja fiiliksellä setti läpi. Oli yksi miellyttävimmistä kevään keikoista. Ihan kun kotona ois soitellut. Ja ei tehnyt mieli lopettaa ollenkaan soittamista. Soitettiin kaikki biisit mitä osattiin ja sitten Hannu soitti vielä yhden uuden biisin akustisesti. Loppupuolella settiä meidänkin porukka rupesi olemaan juhlakunnossa. Varsinkin Jutesta sen huomasi joka oli mököttänyt koko päivän ja yhtäkkiä se rupesi liekehtimään kunnolla ja änkyttämään enemmän kun koskaan. Jutella on tollanen tapa että se änkyttää aika lailla jo kuuden bissen jälkeen. Jos Jute joskus tekee soololevyn niin sen nimeksi voisi tulla esim. Jute Musikka & luistavat jutut tms. Mutta, loppuilta meninkin sitten todella sekavissa tunnelmissa. Jatkettiin iltaa Jetissä josta osa porukkaa päätyi vielä Askon luokse aamun pikkutunneilla.

19.5.2004 Rock You 2004, Halikon urheiluhalli, Salo
Kolmas luku
Kummalisiin paikkoihin meitä haluavat soittamaan. Luulin, että tämän illan keikka olisi Salossa jonka jo entuudestaan tiesin. Mutta Halikko? Eipä juuri mitään sanonut paikan nimenä. Miehän olen nykyisin ihan porvari. EN kulje keikkamatkoja enää muitten kanssa bussilla/pakulla vaan lennän lentokoneella. Huomattavasti nopeampaa ja mukavampaa. Eikä pojillakaan siihen ole mitään sanomista. Joko mie lennän, tai voivat vedellä keskenään ilman rumpalia. Niin tälläkin kertaa sain tahtoni läpi ja sain työskennellä rauhassa Joensuussa täysimittaisen päivän työpaikassani jossa edelleenkin nautin jopa useiden satojen eurojen tuntiliksaa. Työpäivän jälkeen limusiini haki miut työpaikaltani ja V8-moottori jylläten kuljetti miut Joensuun lentoasemalle jossa yksityiskoneeni odottikin. Lentomatka Helsinkiin kului leppoisasti klassista musiikkia kuunnellen ja kauppalehteä lukiessa. Osakkeeni olivat nousussa, joten vaihdoin aitoa kultaa olevat korvarenkaat korviini välittömästi. Suomessa, tuolla pilvien alapuolella oli sateista ja kylmää mutta täällä pilvien yläpuolella aurinko paistoi täydellä teholla. Luksusta.

Helsinki-Vantaalla minua vastassa oli Jute ja hänen tilaamansa, diplomaatti kilvillä varustettu, valtion omistama tila-auto. Suoraa lentoyhteyttä Joensuusta-Halikkoon kun ei vielä ole niin nautimme Juten kanssa matkasta Helsingistä Halikkoon ylellisissä tunnelmissa. Otettiin vielä miksaajamme Volotinen kyytiin ja yleinen viihdyttäjä ystävämme Kaapo matkalle mukaan ja lähdimme rauhallisesti ajelemaan kohti Halikkoa. Matkalla nautimme alkoholituotteita, söimme tuoreita kotimaisia hedelmiä ja pelasimme uhkapelejä, lähinnä pokeria. 50 km matkan jälkeen Volotinen oli hävinnyt talonsa, autonsa ja työpaikkansa. Vaatteet oli hävitty ensimmäisenä. Heitimme hänet ulos pelkkä puinen tynnyri yllään. Armoton liftausmatka olisi edessä, mutta keikallehan olisi ehdittävä.

Juu, mutta asiaan. Halikkohan on hieno, pieni kylä tai kaupunki jossa on hieno linna ison kallion päällä. Todella vakuuttavan näköinen oli vielä kun taustalla näkyi synkät ukkospilvet. Ihan kuin olisi saapunut keskiajalle. Toisella puolella tietä oli hautausmaa, jonne Jute haluaisi tulla haudatuksi, koska niin hieno se linna oli. Löydettiin keikkapaikka joka oli tällainen moderni urheiluhalli. Pihalla parveili läjäpäin teinejä umpikännissä. Näimme muistaakseen yhden tappelunkin. Hyvä nuoriso, niin sitä pitää. Kiljua naamaan ja kylille riehumaan. Sehän on ollut maalaisisäntien motto ja tapa jo 60-luvulla. Mitäs sitä hyvää tapaa vaihtamaan. Lumo oli juuri soittamassa kun roudasimme kamoja lavan viereen. Urheiluhallissa oli ehkä joku 500-600 nuorison edustajaa. Mistä ne kaikki oli löytäneet tällaiseen paikkaan? Mutta seuraavaksi olikin sitten meidän vuoro. Siitä hetkestä eteenpäin rupesinkin odottamaan että koko homma olisi ohi ja voisi olla vaikka kotona. Ei siinä mitään, yleisö diggaili todella paljon, itseasiassa nyt mie en ole ihan varma mutta miusta tuntuu sittenkin siltä että se Kauas-biisi skenaario olikin täällä Halikossa, eikä Kiuruvedellä niin kuin mie tossa edellisessä päiväkirjassa väitin. No, oli miten oli, yleisöllä oli hommat kohdallaan, yhtyeellä ei. Oli karmeata soittaa. Lavalla ei kuullut mitään, monitorimies tuntui olevan ihan kivillä ja kaikki jotenkin meni vaan sellaiseksi hirveeksi säätämiseksi.

Säätäminen alkoi jo alkunauhan aikana. Kun mie ja Jute oltiin vielä lavalla virittelemässä ja säätämässä niin kuultiin kuinka PA:sta jyrähti alkunauha soimaan. Mitäs siinä teet? Jutekin oli vielä ulkovehkeissä ja mie olin sormi nenässä, Asko oli syömässä, Jone tankkaamassa ja Hannu ties missä. Siinä olisi sitten 1:40 aikaa kerätä ryhmä kasaan ja aloittaa eka biisi. Juostiin lavalle ja hirvee pyöriminen ja härdelli vallitsi. Siellä myö juntit puoli persettä paljaana etsittiin niitä oikeitten piuhojen päitä lavalta, niitten kaikkien 480 kaapelin joukosta. Jonen reaktiota oli hieno seurata. Sen verran ahdasta oli lavalla, että Jone joutui soittamaan Juten kitarakamojen edessä. Eli selän takana oli läjä Marshall- merkkisiä tuotteita joista tunnetusti lähtee vitun kova möykkä. Ensimmäinen sointu ja Jonen selän takaa jyrähtää särökitaraa 120 dB:n voimakkuudella. Siltä lensi geelit päästä ja veret nenästä. Ja sen monitorista tuli vielä varmuuden vuoksi Juten kitaraa. Siinä se sitten jotakin viuhto ja vinku ja veteli synamattoja täysin kuulumattomissa. Se oli ihan kaaosta, ei siellä lavalla kuullut mitään. Armottomasti vitutti soittaa kun ei ollut oikein kartalla aina välillä. Mutta siitä selvittiin. Kummallinen oli myöskin tuo tapahtuman lopetus. Myö painuttiin takahuoneeseen vähän huilimaan ja kun tultiin about 7 minuutin päästä takaisin niin salissa oli jo kaikki valot päällä, kaikki ihmiset oli pihaa myöten hävinneet koteihinsa ja pihalla näkyi enää sellaisia elokuvatyyppisiä pölypalloja ja kuului vaan susien ulvontaa.

Kotimatka sujui lähinnä nukkuessa, tai siis miulla. Asko taisi kyllä napata myöskin yhdet ylinopeussakot matkalla, mutta sitä sattuu. Tästä on hyvä jatkaa.

-Om