Studiopäiväkirja #1
No niin. Nyt se sitten alkoi tuo kakkosalbumin tekeminen. Sunnuntaina ruettiin keräilemään kamoja kokoon ja valmistautumaan automatkaan. Mie heräsin sunnuntaina yhentoista jälkeen aamulla kun Asko soittaa kiukkusena miulle:
Asko: ”Matjes, paljonko kello on?”
Matjes: ”Se on 11:20.”
Toisesta päästä rupesi kuulumaan hillitöntä noitumista. ”Miks hitossa niitä kelloja pitää siirrellä?! Mie sovin vuokra-auton hakuajaksi klo 12:00 ja nyt mie olen täällä yli puoli tuntia etuajassa!”. No eipä siinä auttanut äijän kuin odottaa. Järjenkäyttö sallittua. Päästiin matkaan joskus alkuillasta. Meillä on ollut reissuilla mukana sellainen adapteri millä saa kytkettyä CD-soittimen auton stereojärjestelmään. Vanha kapistus oli sitten hajonnut ja yritettiin metsästää uutta. Tuloksetta. 500 km matkalla pysähdyttiin joka ikisellä huoltoasemalla ja mistään niitä ei sitten löytynyt. Radioon piti tyytyä. Oltiin Helsingissä illalla ja kirkuen juostiin baariin. Yllätys.
Maanantaina aamulla heräiltiin aikaseen. Lähdettiin metsästämään vielä muutamia tarvikkeita ja kamapuolta Malmilta DLX-Musiikista. Rahaa meni hitosti, fyrkkahaan nimittäin on. Gramexit paukahti just sopivasti tilille eli myö ollaan ihan hiton rikkaita. Suuri kiitos DLX-Musiikin porukoille jalomielisyydestä. Roinat autoon ja studiolle. Siellä se TeroPekka veteli kaapeleita ja viritteli mikrofoneja kuntoon. Aputyttönä meillä oli Kaiti, oikein mukava tyttönen, joka oli vähän tarkkailemassa tuota äänitysvaihetta. Rumpukioski saatiin kasaan ja alettiin vähän kopsuttelemaan ja kuulostelemaan että mikäs meininki. Meininkihän oli vallan mainio. Sain kiitosta rumpusoundien hyvyydestä, tai sitten TeroPekka yritti vaan mielistellä. Pari tuntia siinä hinkkailtiin ja sitten olikin aika aloittaa nauhoittaminen. Ensimmäisenä kappaleena (vaikeimmalla aloitetaan tietysti) kokeiltiin Mustaksi maailman vedet. Tämän biisin tempoa haettiin vähän kauemmin kun muita. Asko toivoi, että tää olisi hiukka nopeampi kuin demosessioissa. Suhteellisen räväkkä tempo, tuli hiki. Mutta sinne tietokoneiden uumeniin ne rumpujen kolinat imeytyi. Tietokone mietti ja arpoi hetken, mutta lopulta näytölle ilmestyi iso teksti: ”SUORITUKSENNE ON HYVÄKSYTTY”! Ai että, mukavaa. Pidettiin pieni tauko ja sitten alkoikin tapahtua. Asioita, joita ei todellakaan suunniteltu etukäteen. Miun vasemman käden etusormi alkoi kipeytyä hirveesti. En aluksi kiinnittänyt siihen mitään huomiota, mutta sitten kun mie vilkasin niin se oli ihan tulipunainen ja turvoksissa. Se näytti lähinnä nakilta, joka on ollut viikon tiskipöydällä, kai. Mie vähän siinä aprikoin ja kokeilin soittaa, mutta eihän siitä mitään tullut. Keskeytettiin sessiot ja eikun saikulle hakemaan buranaa ja jääpussia. Ne helpottikin vähän. Mie tosin popsin niitä buranoita vähän liikaa. Eka nauratti ja sitten nukutti. Seuraavana aamuna tilanne näytti jo pikkuisen paremmalta. Kykenin soittamaan. Taas vaan buranaa naaman, mies rumpujen taakse, silmät kiinni ja täysillä. Tulosta tuli. Loput kolme biisiä (Ottakaa se pois, Mustajärven Pate ja Puu) saatiin narutettua ja kohtuullisin arvosanoin. Mahtavaa. Ja taas kiljuen juostiin baariin.
Seuraavana päivänä editoitiin ja siistittiin vähän tekemisiä sekä äänitettiin percussioita muutamiin biiseihin. Sitten mie kokosin kamani ja lähdin hipsimään juna-asemalle päin — ja tietty myöhästyin junasta 9 minuuttia. Voi hitto että ahisti. No, kiljuen baariin. Pojat meni Hifkin lätkämatsiin. KOFF tarjosi 51koodille tuon kyseisen ottelun. Ne on noteerannut jo meidät, ollaan vissiin aika hyviä asiakkaita.
Torstaina oli vuorossa bassottelua. Miuta vähän nauratti kun Asko soittelee aamusella, että kyllähän tuo vähän nopea on tuo ”Mustaksi Maailman Vedet”. No, iteppähän tilasivat rivakkaa tempoa. Kuvittelin vaan mielessäni kun Asko sahaa studiossa silleen että basson kaula iskee kipinää ja savu nousee. Juhlaa.
Mie kuulin seuraavan kerran tuotoksia vasta viikon päästä. Tällä välin Hannu ja Jute olivat äänitelleet kitaroita sun muuta. Se oli just tuo Tavastian keikkailta. Tultiin Askon kanssa studiolle ja Jute äänitteli Mustajärvi-biisin kitaroita. Ja millä tyylillä? Istuu flegmaattisena tuolilla, tuijottaa tietokoneen näyttöä todella tyhjällä katseella ja soitti yhtä ääntä melkein koko biisin ajan. Ihan hieno juttuhan se oli mitä se soitti. Tokaisi vaan siinä ohi mennen; ”Tää on miun juttu, soittaa yhtä ääntä istualtaan, eihän tässä tule edes hiki. Paljoa”
Siitäpähän,
-Om