Pekilorok, Mänttä 24.3.2007

Aurinko paistaa. Juten kanssa ajellaan tuhatta ja sataa Helsingistä kohti Jyväskylää. Kevättä on ilmassa ja mikäs on sen hienompaa. Pojatkin soittelivat aamulla Joensuusta. Olivat siellä olleet bussia pakkaamassa ja olivat huomanneet, että Juten Marshall-merkkinen kitarakaappi on hukassa. Siinäpä sitten pähkäillään, että missä vitussa se on. Tietysti, sehän jäi viime Helsingin reissulla meidän treenikämpälle Pitäjänmäkeen. Ei hyvä. Mutta hienointa asiassa on se, että kun myö lauantaina nähdään musakaupassa niin Jutella ei ole pienintäkään aikomusta lähteä hakemaan sitä kaappia Pitäjänmäestä, vaan tämä poikahan ostaa uuden. Rahaa nimittäin tuntus olevan, tai ainakin rahat vähenee vaan eivät lopu. Tehokasta toimintaa. Säästetään siinä 20 minuuttia ajallisesti, mutta Jute häviää monta sataa rahallisesti. Mutta nytpähän on uusi komero. Eli ”skobe” , kuten Helsingisissä sanotaan.

Pojat soittaa, että tulkaa Alkoon. Jyväskylän jälkeen on kuulemma kauppakeskus ja siellä Alko. Nähdään kuulemma viinihyllyllä. Kas kun ei patonki- tai runokirjahyllyllä. Jälleennäkemisen riemu on suunnaton (ei uskoisi), Alkossa raikuu riemunkiljahdukset ja nauru. Vaihdetaan kuulumisia. Osa porukasta on ollut eilen naisissa (ei uskoisi). Kuskimme Liimatainen on niin innoissaan, että koiranpennun tavoin ruikki ilopissiä ympäri alkoa ja kirmaili ihan holtittomasti. Sitä piti vähän rauhoitella.

Sitten kohti Mänttää. Matkalla tuuletetaan yhteen ääneen meidän uutta yhteistä idolia. Nimittäin 69eyes (eli öögat, kuten Helsingissä sanotaan) TimoTimoa. On nimittäin juhlava kaveri ja varsinkin nimi toimii. Samaan henkeen myökin alettaan muotoilla taiteilijanimiä meille. Sieltähän tulee mm. Etaritari (Hattunen), Päsepäse (Pete), Soctoritori (Sorjonen) jne. Eikä ylipäätään mistään keskustelusta tahdo tulla mitään, kun kaikki pitää sanoa kahtena. Nerokasta. Liimatainen on reissun kuningas viihdyttäjä. Laukoo sellaisia juttuja bussin mikrofoniin, etteivät porukat tahdo pysyä penkeillään.

Mänttä näyttää samalta, kun viimeksikin. Myöhän vierailtiin täällä vuonna 2004. Silloin oli meiningit kohdallaan. Tämän illan keikka hirvittää siinä mielessä, että tilaisuus sattuu olemaan K-18. Myö ei oikeen tuosta ajatuksesta tykätä. Mietitään, että mitenkähän riittää porukkaa? Suapi nähä. Mennään suoraan keikkapaikalle ja pystytetään kamat soittokuntaan. Onneksi jo tässä vaiheessa. Huomaan nimittäin, että miun in-ear kuulokkeet on kadonneet. Paniikki iskee. Onneksi Jannella on luurit mukana ja saan lainata häneltä niitä. Huh, helpoitus. Seuraavaksi ohjelmassa on hotelli & ruokailu. Hyvät murkinat on tarjolla, todellakin: joku paikallinen motoristi (ainakin se vahvasti siltä näytti) ottaa meihin kontaktia. Kyselee, että mikä bändi ollaan ja kun vastataan niin se ei edes usko. Ollaanpa uskottava rock-yhtye. Loppujen lopuksi selviää, että hää on tulossa meitä katsomaan. Oli nähnyt meidät ”Saimaa”-dokumentissa. Sanoi, että ei se Hynynen ketään pellejä sinne mukaan olisi kuitenkaan ottanut. Mie meinaan räjähtää nauramaan ja olen paljastaa totuuden, mutta ajattelen kuitenkin olla avaamatta suutani. Jos se vaikka tykkäisi meidän keikasta??

Ruokailun jälkeen lähdetään valumaan pikkuhiljaa keikkapaikalle. Siellähän vetelee paikallinen ylpeys nimeltään Rattus. On muuten hommat ja nopeus kohdallaan. Rattuksen jälkeen onkin meidän vuoro. Jutella meinaa lentää laatta ennen keikkaa. Se nyt tuntuu olevan nykyisin ennemmin sääntö kuin poikkeus. Alkunauha alkaa soimaan. Sehän on jo puolessa välissä, kun pääsen rumpujen taakse ja pojat vasta kömpii lavalle. Nyt muuten tulee kiire. Eipä ole näin tiukille ottanut ikinä. Mikä olisikaan nolompaa jos intro loppuu kesken, ja biisi ei alakaan soimaan. Ihan intron viime sekunneilla saadaan hommat käyntiin. Ja voi hitto. Kyllä muuten toimii. Juten kanssa huudetaan välillä suoraa huutoa lavalla, kun on niin siistiä. Yleisö taitaa olla paras, mille siis vähään aikaan on soitettu. Tällaiseen lopputulokseen tullaan keikan jälkeen. Hannu yltyy jopa juttelemaan yleisön kanssa, mikä sinällään on hivenen ihmeellistä. Viime keikallahan se oli ihan hiljaa. Soitetaan myös Puu-kappale pitkästä aikaa. Oli tekniikan toivelistalla tuo kyseinen kappale. Setti näytti kutakuinkin seuraavalta:

Rautaiset linnut
Tässä ja nyt
Pimeyttä kaunein värjäät
Risti kaulassa helvettiin
Vedenjakaja
Puu
Voisiko olla tänään se päivä
Alla mahtavan taivaan
Kauas
Kahleet
Enc. Aavelaulajatar

Keikan jälkeen takahuoneessa yksi historian sekavimmista haastatteluista. Pete ja Jute laitetaan piinapenkkiin ja siinä on haastattelijatyttö ihmeissään, kun pojat laittelee tarinaa ilmoille. Täysin julkaisukelvotonta materiaalia. Juodaan takahuone kuivaksi ja lähdetään paikalliseen yökerhoon jatkamaan juhlia. Tunnelmaa latistaa hivenen se, että kelloja pitää siirtää ja sehän vähentää juhlimisaikaa tunnilla. Ei auta. Otetaan ilo irti ja kunnolla. Humanen poijat ovat myös samassa ravintolassa. Ja itseasiassa ovat myöskin samassa hotellissa yöpymässä. Hirvee määrä muutenkin on tuota porukkaa hotellijatkoilla. No ei se meitä haittaa. Pidetään partavaahtobileet Peten partavaahdolla. Helvetti, mikä sotku on joka paikassa. Jossain vaiheessa tulee hyytyminen. Miehän hyydyn siihen miun hotellihuoneen eteen käytävälle. Ja Jute hyytyi Etarin ja Peten väliin naapurihuoneeseen. Eli miun ja Juten huone on aamulla täysin koskematon. Täysin luovutuskunnossa seuraaville asiakkaille. Eipä puutu kuin konvehdit tyynyiltä. Niitä kun ei alunperinkään ollut. Aamulla lähdetään ajelemaan kotia kohti. Aurinko paistaa ja myö pojat ollaan liekeissä. Mie jään Jyväskylässä pois ja lähden junalla kohti Etelä-Suomea. Enempi olisi kyllä kiinnostanut matka Joensuuhun. Mutta aina ei voi voittaa. Seuraavana edessä Turku ja Mikkeli. Innolla odotamma.

-Om