1.5.2004 Kajaani, MaykivaDay
Kajaanista olen yleensäkin kuullut puhuttavan vain pelkkää pahaa. Silleen, että se on niin tylsä paikka jossa on tylsiä ihmisiä. Eipä muuten pidä paikkaansa. Ei ole kovinkaan monessa paikassa ollut noin hienoja kemuja ja noin lämminhenkinen tunnelma mitä vappupäivänä. Että siinäpä miun mielipide. Jos se nyt jotakin kiinnostaa. Eli ei.
Yllätys yllätys, yhtyeestämme 3/5 + Näppi istuu lauantai-aamuna Jet Set -ravintolassa Joensuussa. Voimme poikkeuksetta huonosti, olihan edellisen illan jääkiekkopeli Suomi-Ruotsi vienyt voimamme totaalisesti. Nautimme virvokkeista, suolakurkuista, auringosta ja mahtavasta musiikista. Olo rupeaa pikkuhiljaa paranemaan. Alun perin tarkoitus oli lähteä jo klo 11:00 mutta johtuen hyvästä tunnelmasta, lykkäsimme lähtöä muutaman tunnin. Nappasimme vielä kyytiin Ahosen Peten baarista ja näin reissu oli valmis alkamaan.
Ensimmäinen pysähdys tehtiin jo 1 km matkan jälkeen ja jokainen kävi huoltoasemalta hakemassa ”eväät” pitkää matkaa varten. Ostoslista oli kutakuinkin seuraavanlainen: virvokkeita, aurinkolaseja, pari Lada 1200 huolto-ohjekirjaa, butaania ja litra maitoa. Matka jatkui todella juhlavissa tunnelmissa, olihan nyt kuitenkin vappupäivä. Kuuntelimme vanhaa Bon Jovia. Voi että miten hyvälle päälle tulee tuosta musiikista. Poikkeuksetta kaikkien naamalla oli havaittavissa riemua. Paitsi kyytiläisemme Pete katteli meitä siihen malliin että on viimeinen kerta kun tähän kyytiin hyppää. Vähän matkaa kun meni niin Bon Jovi -coverbändi oli jo perustettu, ilmarummut & -kitarat soi ja takapenkki hoilasi mukana noita mainioita gibaleita. Peten piti jäädä Valtimolle. Kai sillä jotain todella tärkeää toimitettavaa oli siellä kun ei kutsusta huolimatta lähtenyt meidän kanssa Kajaaniin. Pettymys oli suuri. Valtimolle saavuttuamme kuului Peten suusta kuuluisat taikasanat; ”..nyt mennään pojat kaljalle, mie tarjoon…!” Heti alkoi takapenkki jorata ihan raivona, ajatus baariin pääsemisestä tuntui yllättävän hienolta. Valtimohan on kuulkaas lapsukaiset todellakin pieni ja karu kylä tuolla Joensuun ja Kajaanin välissä. No, siellä oli kuitenkin baari nimeltä Seiska. Seiska on selvästi kylän ykkösmenopaikka. Siellä oli hirveät tanssit heti aamusta. Pamahdettiin baariin sisälle ja kiinnitimme huomiota kulmapöytään. Siellä istui tällaisia talonisäntiä, meillä päin niitä kutsutaan äijiksi. Keski-ikä oli jossain 60 paremmalla puolen. Oli verkkolippistä, verkkarihousua, tennissukkaa, valkoista nappaskenkää… tätä listaa voisi jatkaa ties kuinka kauan.
Kun myö hipit pamahdettiin baariin ja mentiin tiskille tilaamaan juomia, nurkkapöydästä kajahti ilmoille kiukkuisella äänensävylle seuraavanlainen huomautus; VOI VIDDU, MIDÄ DURVENUIJIA! Jonkun verran nauratti. Istuimme naapuripöytään. Muutaman minuutin jälkeen Jute uskaltautui avaamaan keskustelun heidän kanssaan ja vähän ajan päästä mie yhdyin kans komppiryhmään. Nehän oli sitten loppujen lopuksi ihan mukavia äijiä. Juttuja riitti molemmin puolin ja hyvä tunnelma oli. Matkaa kuitenkin piti jatkaa pikaisesti. Loppumatka meninkin sitten yllätys yllätys, ihan samalla tavalla kun alkumatkakin. Semmoista aivotonta huutamista ja kaikille kavereille piti soittaa useita kertoja ja tunnustaa miten hienoa oli taas kerran.
Löydettiin helposti keikkapaikalle. Voin sanoa että kylläpä oli järjestävä osapuoli ihmeissään kun Koodit saapui keikkapaikalle, ja mikä oli kunto? Karmeeta sekoilua ja pyörimistä. Pelattiin ehkä 10 sekuntia jalkapalloa ja juoksenneltiin keikkapaikalla ja sitten tulikin jo hyytyminen. Yllättävän nopeasti. Kyllä myö jotain yritettiin siinä soitellakin että saatas soundit kuntoon mutta aika karmeen kuuloista se oli. Ai niin, järjestäjätyttöjä halailtiin melkein koko orkesterin voimalla muistaakseni. Voi niitä tyttö raukkoja.
Seuraavaksi edessä oli ruokailu. Ruokapaikkana toimi Mantan grilli. Siis maanpäällinen taivas grilliruuan ystävälle. Ja niitähän ei meidän bändistä löydy paljon. Järjestävä osapuoli oli lukenut meidän päiväkirjoista, että aina kun on tultu pohjoisesta päin Joensuuhun, niin aina on siellä pysähdytty. Halusivat täten tarjota safkat siellä. Ja myöhän oltiin ihan kyyneleet silmissä ja liikuttuneita siitä kun kuultiin. Mantan grillin sisätilat oli suljettu meitä varten, oli paikalliset Keijot ihmeissään. Eivät tulleet kuitenkaan ilmottelemaan. Päästiin grillille ja ihan hirveät juhlat pystyyn. Ruokaa. Siinä meinasi meidän läskipäät seota ihan totaalisesti. Ja ei kun tilausta kehiin. ”Kaikkea ja vitusti kiitos”. Ja sitähän tuli. Yksi kerrallaan tuli koodipoikia ulos grillin tiloista hirveä hymy kasvoillaan. Kaikki ylitti tilauksilla itsensä ja toisensa. Näppikin virne naamallaan ja hehkutusta; ”Mie tilasin jätkät hampurilaisen 6 kg pihvillä ja lihapullaperunoilla ja ruokajuomaksi mie otin lenkkisämpylän kuohukermalla” …No ei nyt ihan. Mutta sen verran oli tukevat safkat että 20 minuutin päästä oli grillin pihalla ukkoja pitkin poikin valittaen hirveää oloa. Päässä ei liikkunut mitään muuta kun että nyt on päästävä unille.
Kirjauduttiin hotelliin sisään ja painuttiin unille. Aikaa illan vetoon oli onneksi vielä yli 5 tuntia. Tässä kerkeisi vielä selvitä… Toivottavasti. Pari tuntia siinä kerkesi nukkua ja sitten miun huonekaveri Näppi alkoi jo pyöriä siinä hurrikaanin lailla, eihän siitä nukkumisesta mitään tullut. Osa porukasta oli tässä vaiheessa jo lähtenyt hakemaan hyvänolontunnetta keikkapaikalle. Siellä olikin pöydät koreana talon antimista, se helpotti kummasti. Hienoin sauna oli missä mie ikinä olen käynyt. Siellä oli telkkarikin. Asko ja Näppi siellä viihtyi sitten koko loppuillan. Syynä oli se että TV:stä tuli saksalaisia… ööh… poliisisarjoja. Eli kunnon toimintaa. Mutta asiaan. 20 minuuttia ennen keikkaa olo rupesi paranemaan. Porukkaa oli keikkapaikalla todella paljon ja kaikki tuntuivat olevan juhlatunnelmissa. Meillä oli ensimmäistä kertaa käytössämme myös uusi alkunauha, todella pahaa isottelua. Kyseessä oli Bon Jovin New Jersey -levyn avausraidan alku. Hirveetä hehkutusta ja huudatusta. Keikka aloitettiin ja huh mikä meininki. Tai alkuunhan se oli vähän varovaisempaa, mutta loppukeikalla oli hienonnäköistä kattoa sitä pomppimista ja sitä kun nyrkit ns. halkoi ilmaa. Erittäin mainiota. Soitettiin vielä sitten yleisön pyynnöstä yksi encore ja painuttiin takahuoneeseen jatkamaan iltaa. Osa ryhmästämme painui baarin puolelle kattelemaan meininkejä, mutta kyllä ne sieltä pikku hiljaa valui takaisin häntä koipien välissä. Sitten rohkaisimme mielemme ja lähdimme kattelemaan keikkapaikan diskopuolelle märkä t-paita kisoja. Juhlaa. Näppikin oli sen verran innoissaan, että kun tytöille piti vuorollaan taputtaa niin Näppi ns. huuti täysillä ja taputti käsiään kuin joku pingviini tai hylje. Ja siinä vaiheessa iltaa se näyttikin lähinnä joltain hylkeeltä. Korjaan, hikiseltä pikku hylkeeltä. Oli ihan Amerikan meininki niissä kemuissa, katosta tuli sellasta paperihilettä ja valot välkkyi ja musa soi lujaa. Ei meilläpäin tollasia ole.
Valomerkki tuli baarissa ja valuttiin vielä takahuoneeseen pitämään istuntoa. Siellä olikin mukavat juhlat. Asko tanssi pöydillä ilman paitaa, Tikkanen moshasi, Näppi pyöri ympyrää lattialla 45 minuuttia putkeen ja niin poispäin. Sitten se autuus loppui. Baarin henkilökunta tuli häätämään meitä pois. Askon kanssa oltiin jo sen verran väsyneitä siinä vaiheessa että käytiin safkaa ja mentiin hotellille. Hotellihuoneestamme löysimme Jonen, tai siis ei se meidän huone ollut. Jone oli kuitenkin jättänyt huoneensa oven auki ja valot ja television päälle varmuuden vuoksi. No myöhän mentiin sinne heti rähisemään. Se oli virhe Jonen kannalta. Aamulla löytyi takin taskusta burgerin jämiä. Muu porukka oli ollut vielä jossain jatkoilla. Aamulla nähtiin toisemme aamiaishuoneessa. Aurinko paistoi jälleen joka helpotti jo osaltaan fiilistä siitä että pitäisi jälleen kotiin palata. Kamat saatiin keikkapaikalla nopeasti kyytiin ja hyvästeltiin haikein mielin järjestäjät. Sitten päästiin matkaan. Historiallinen tapahtuma oli edessä. Ohitimme Mantan grillin. Paikka herätti lähinnä inhon tunteita sillä hetkellä, mutta onneksi tiesimme, että seuraavalla kerralla tilanne on täysin päin vastainen. Kesällä nähdään taas Manta!!!
-Om