11.2.2004 YLEX Ruma-klubi, Tavastia, Helsinki
”Kasetit leviää hitaasti mutta varmasti”
Juuri ja juuri kun on selvitty edellisestä keikkaryppäästä niin edessä oli jo seuraava koitos. Tällä kertaa Ruma-klubi Helsingin Tavastialla. Eipä olisi kukaan uskonut miten pitkä lähtö oli edessä. Itse olin vielä töissä tiistaina ja juhlin sitä, että kohta pääsee kananpaska-bussiin kattelemaan Simpsoneita ja vähän loikoilemaan. Lähdin töistä joskus puol kuuden aikaan ja painelin treenikämpälle pakkaamaan kamoja. Paikalle tuli myös Asko ja Matti. Sen sijaan Älö, Jone & Parta-Aki (joka oli reissulla kyytiläisenä & yleisenä viihdyttäjänä) olivat puol viiden aikaan lähteneet lämmittämään bussia. Soittelin Älölle kuuden maissa ja kyselin, että ”missäs poijjaat on?” Vastauksena oli vain että bussi se ei muuten inahdakkaan. Oli parin päivän aikana jäätynyt ihan isoksi jääkuutioksi koko paska. Mie karkasin tässä vaiheessa Kerubiin kaljalle ja ajattelin, että mikäs siinä jos vähän lähtö myöhästyy.
Kun kello kävi jotain kahdeksaa illalla, niin bussi oli jopa saatu viidakko- Masan (Bussin omistajan) avulla treenikämpän eteen. Joka ikinen hälytysvalo ja sireeni oli melkein liekeissä bussin sisällä. Ei vaikuttanut hirveen turvalliselta. Mutta mitäs sanoo Masa? ”Kyllä se siitä lähtee”. Niimpä niin. Päästiin ajamaan 2,5 km Penttilään asti, jossa laitettiin bussi ammattikoulun pihalle parkkiin. Ei sillä voinut ajaa tai matkustaa. Koko vehje tuntui hajoavan käsiin. Ei naurattanut. Ja taas hälytettiin Masa kehiin. Mies tuli pienen tohon kanssa ja säntäsi saman tien bussin alle lämmittämään joitain putkistoja. Välillä luultiin jo että mies on kuollut kun herrasta ei näy eikä kuulu mitään. Ulkona oli melkein 30 astetta pakkasta.
Loppujen lopuksi päädyttiin ratkaisuun, että ajetaan takasin keskustaan ja hälytetään joku apuun. Koko lössi aluksi Kerubin Kuppilalle. Apu löytyi Savo- Karjalan bussifirmasta sillä tuloksella, että klo 00:00 kananpaskabussi kaartoikin lämpimänä Kuppilan eteen. Mahtavaa, kiitos ja kumarrus bussifirman suuntaan. Nimi ”Kananpaskabussi” tulee muuten siitä, että tossa bussin kyljessä on isot Biolan-logot.
Rytmiryhmä leppuuttaa Päästiin matkaan ja oli mahtava fiilis jälleen, olihan tota lähtöä tehty jo 6,5 tuntia. Nappailtiin bisseä, Asko luki alan lehtiä, Hannu söi ja muut joi. Ei jaksanut enää hirveesti aamun pikkutunneilla valvoa, joten nukahdeltiin kukin vuorollaan. Aamulla kuuden jälkeen aloitettiin pommittamaan Jutea hereille. Mies oli luvannut majoittaa meidät. Raukka oli tietenkin umpiunessa ja pistänyt vielä varmuuden vuoksi puhelimen peiton alle. Rupes huumori loppumaan, kun ajattelin, että ihan rappukäytävässä joutuu nukkumaan. Noin 20 puhelua ja ovikellon hakkaamista tarvittiin siihen, että ovelle ilmestyi todella uninen, ryppyinen, vähän lihava Jute vihreässä yöpuvussa. Yöpuvussa… voi jeesus että mie putosin. Oli aikas lutusen näkönen kaveri. No siinä päästiin sit nukkumaan, nukuin Askon vieressä. Vähän jännitti. Ajatelkaa jos Asko olisi vaikka pyörähtänyt unissaan miun päälle. Miehän olisin tukehtunut ihraan ja hukkunut hikeen. Pari tuntia pystyi nukkumaan, sitten mie rupesin jo pyörimään siinä ja herättelin poikia. Jone, Älö & Parta-Aki olivat vieneet kananpaskakasan Tavastian eteen parkkiin ja olivat myös bisset siinä korkanneet. Aamulla kymmeneen asti olivat siinä istuskelleet ja huudelleet ihmisille rivouksia. Karuja jätkiä.
Hannulla ja Jutella oli aamulla Ylexin haastattelu, meillä muilla vapaata oleskelua. Mie kävin Piikkikasvilla moikkaamassa meidän Hiksua, Pössiä & Pasia. Joskus yhden aikaan nähtiin poikien kanssa EMI:n toimistolla. Pöllittiin vähän levyjä ja rupateltiin mukavia.
Kello kävi jotain iltapäivästä kolmen ja neljän välillä kun raahauduttiin Tavastialle. Maj Karma ei ollut vielä aloittanut soundcheckiä, joten painuttiin Ilvekseen syöpöttelemään ja kahvittelemaan. Oli ihan helvetin tylsää. Parin tunnin päästä tuli meidän miksaaja Volotinen ja komensi meidät kokoamaan kamoja ja vähän tsekkailemaan soundeja. Saatiin soundit hiottua iltaa varten kuntoon ja hyvillä mielin alkoi keikan odottelu. Rupesi jostain syystä jännittämään ihan helvetisti.
Paikalle oli saapunut porukkaa kourallinen, kun kello kävi jotain yhdeksää. Tuttuja oli paljon. Aika moni väitti ostaneensa levyn. Niinpä varmaan. Kuvitelkaa, yhtye meni lavalle melkein selvänä ja skarppina. Mutta missä oli ihmiset… ne nysväili siellä takaseinän luona. Kai ne yritti jotenkin piiloutua tai maastoutua meiltä. Alotettiin soittamaan ja kun ensimmäiset sulosoinnut kajahtivat ilmoille, niin pikkuhiljaa rupesi porukkakin tulemaan piiloistaan pois. Niitä tuli mitä ihmeellisimmistä paikoista ja niitähän oli loppujen lopuksi aika paljon, yksikin kömpi miun bassarista pihalle.
Meininki parani pikkuhiljaa myös yhtyeellä pienen alkukankeuden jälkeen. Askon haara-asento leveni entisestään ja selkään rupesi ilmestymään tuttu tummahko jälki, tein johtopäätöksen: Hikeä! Askon takana soitti Jone, sieltä taas sinkoili kaikenlaista tavaraa ympäri lavaa, vaikka mies ei ihan niin liekeissä ollutkaan kuin esim. Mäntässä, jolloin koko urkukioski meinasi kaatua. Kyllä sen piti kerran käydä vaipat vaihtamassa kun oli niin riemuissaan, että laski alleen, mutta se on 60-vuotiaalta ihan ymmärrettävää. Toisella puolen lavaa oli Jute, joka kiemurteli tuttuun tyyliin, emmie tiijä, kai se on jotenkin vammanen. Hannukin puhui jopa järkeenkäypiä välispiikkejä, ainakin välillä. ”Voisiko olla tänään se päivä” -biisin alkumetreillä yleisö oli jo hyvin mukana. Mahtavuutta, jännityskin rupesi pikkuhiljaa häviämään. Soitettiin sama setti kun Pohjanmaalla, joka toimi hyvin.
Keikan jälkeen pantiin kamat nopeesti kasaan, jonka jälkeen roudaus bussiin. Hannu ja Matti jäivät vielä Helsinkiin. Loppuryhmän kanssa lähdettiin yötä vasten ajamaan Joensuuhun. Kaikkia väsytti ihan helvetisti. Pysähdeltiin välillä levikkeille nukkumaan. Jossain Mikkelin kohdalla Asko sekosi ihan täysin. Se oli nukahtanut pelkääjän paikalle. Tällä välin Älö oli pysäyttänyt bussin tien viereen ja lähtenyt takaosastolle nukkumaan. Bussissa paloi pelkästään sisävalot, joten ulkona ei näkynyt muuta kuin pilkkopimeää. Noh, Asko säpsähtää hereille ja katsoo ulos. Ei näy muuta kuin vastaan tulevan auton valot. Asko katsoo vierelleen; kuskin puolen penkki on tyhjä. Kukaan ei ohjaa bussia. Sitten iskee paniikki ja Asko juoksee ja herättää Älön, joka on juuri saanut kaksi minuuttia nukuttua. ”Älö, Älö, myö ajetaan kohta metsään, kukaan ei ohjaa bussia, hei oikeesti, kukaan ei ohjaa bussia, tuu nyt ihmeessä ajamaan, myö ajetaan metsään”. Se oli ihan paniikissa. Älö oli puolestaan ihan raivona. Mie heräsin siihen kun Jone huuta että ”Nyt Pepparinen turpa kiinni ja lopeta se sekoilu!!” Asko ei luovuta. Se meni istumaan kuskin penkille ja seuraavaksi alkoi taas huuto: ”Liikutaanko myö, liikutaanko myö?!”. Vastaus; HILJAA!! Siitä se sitten rauhottui, mutta aikamoista sekoilua oli havaittavissa. Ajatelkaa, kolme keikkaa takana ja nyt rupee jo porukka hajoamaan käsiin. Mikähän on kunto kesän jälkeen, kysyn vaan.
Heräiltiin siinä Varkauden kohdalla. Oli yllättävän hyvä olo. Aamuaurinko paistoi ja edessä oli työpäivä. Aamulla työpaikalla ollessani kuulin mahtavan uutisen. Matti oli tylsistyneenä Helsingissä tehnyt aikamoisen tempun. Se oli aamulla ihmetellyt että ”helvetti, Helsingissä olen eikä ole mitään tekemistä”. Mies sitten päätti juoda puoli pulloa viinaa ja lähteä uimahalliin hyppimään uimahyppyjä 7,5 metristä. Oli siinä ollut 7-luokkalaiset tytöt ihmeissään.
Tässäpä tällä kertaa.
-Om