51koodia

12.7.2003 Ilosaarirock, Joensuu

Tätä sitä on odotettu. Parasta festivaalia. Tähän jopa panostettiin paljon. Treenattiin ennenkuulumattoman paljon, myöskin siitä syystä että yhtyeessä oli uusi jäsen lavalla.

No tosiaan, treenikämppänä toimi mahtava Mediaworks-studio jossa vietettiin iltoja pitemmän kaavan mukaan treenatessa ja muuta puuhastellessa. Saatiin vihdoinkin käyttöön uudet taustanauhat jotka meille toimitti TeroPekka Virtanen, tuottajamme Inkfish-studioilta. Yhtyeellä oli oikeesti ensimmäistä kertaa historiansa aikana intoa treenata ja hioa kappaleita soittokuntoon, tosin Hannu ei pahemmin treeneissä viihtynyt. Muutaman kerran kävi laulamassa siellä ja totesi ettei hän jaksa tulla useemmin kun kuulostaapi erittäin hyvältä. Niihän se kuulostikin.

Lauantaina esiintyminen laulurinteen 3-lavalla oli klo 14:00. Aikainen esiintymisaika oli juuri sopiva meille. Tässä vaiheessa porukka on kuitenkin vielä joteski tolkuissaan ja jaksaa edes vähänkin diggailla tuntemattomiakin kappaleita. Tosiaan, eihän kukaan tiennyt meistä muuta kun Voisiko olla tänään se päivä-singlen. Soundcheck meni kaikin puolin hyvin. Seuraavaksi aloitti Don Huonot oman vetonsa päälavalla. Tässä vaiheessa meillä alkoi piinallinen 40 minuutin odottelu ennen kuin päästäisiin lavalle. Jännittää helvetisti. Lähinnä minua. En tiä minkä takia. Siinä 3-lavan takana oli sitten tarjolla mukava seurustelutuokio (Kölli kihlattuineen, Markku, Serkku-Antti + muut), vähän siideriä ja bissee huiviin niin jo rupesi helpottamaan.

Vähän yli klo 14:00 kiivettiin lauteille, porukkaa oli erittäin hyvin. Aloitettiin setti kappaleella nimeltä Kuuluisa, hyvä pomppubiisi alkuun. No mitä tapahtu, jengi ei juurikaan pomppinut mutta tunnelma oli kuitenkin erittäin positiivinen. Kolmantena biisinä soitettiin tuleva single Vedenjakaja.Tässä vaiheessa oli jo hyvä meininki. Eturivi pomppi kiitettävästi ja taempana oli kättä ilmassa. Yhtyeen kosketinsoittaja Jone oli muuten nappaillut kiitettävästi koko aamun ja tunnelma hänellä oli sen mukainen. Siellä se polvillaan viuhto menemään ihan viimestä päivää kiippariständin alla ja monta kertaa oli lähellä että Jone syttyy oikeesti liekkeihin.

Loppupuolella settiä soitettiin sitten vähän keskitempoa nopeempia biisejä. Toiseksi viimeinen biisi setissä oli sitten se biisi jota vissiin kaikki paikalle vaivaantuneet olivat odottaneet. Siltä se ainakin näytti. Alusta lähtien pompittiin ja laulettiin todella hyvin mukana. Oli todella mukava seurata yleisön reaktiota.. Mahtavaa! Koitti viimeisen biisin aika. Tässä vaiheessa tuli semmoinen meininki että voisi tässä enemmänkin soitella vaikka kuumuus oli tukahduttava. Biisi jonka nimi muuten on Varjossaeläjät päätti setin ja sitten se oli ohi, tai niin ainakin luultiin. Yleisö taputti kuitenkin meidät vielä takaisin ja sitten olikin vuorossa ohjelmanumero josta ei puhuta, enää. Kappalehan oli Yön Joutsenlaulu. Tämä sama kyseinen kappale soitettiin Tavastialla kesäkisoissa pakollisena ohjelmanumerona. Vedettiin siitä semmonen Weezerin hash pipe tyyppinen versio. Vähän hävetti mut ei paljon.

Launtai iltapäivä sekä sunnuntaipäivä meni siinä sitten sekoillessa armottomasti. Mie olin jopa yltynyt Guavan keikalla sunnuntai-iltana lauluhommiin.. sitä näkee harvoin

Oli ihan helvetin mukavat festarit. Kiitosta vaan. Toivottavasti ens vuonna sit uudestaan ja tutumpien biisien merkeissä

-Om