13.4.2005 Elohuvi, Jyväskylä
Hyvin nukuttu yö takana. Olemme siis edelleen Helsingissä videon kuvausten jäljiltä notkumassa. Hotellin aamiainen ei kiinnosta, kuten edellisenä aamuna. Maksoihan se vaan 6,50 € ja siihen kuului puuroa, mehua ja leipää. Otettiin suunta kohti kaapelitehdasta, jossa on kaikkia kivoja paikkoja. Meidän levy-yhtiö EMI, ohjelmatoimisto Piikkikasvi ja aivan sairaan hyvä ravintola. Siellä on semmoista wokki-ruokaa, jota myös yhtyeemme ruokailuvastaava Asko Piiparinen suosittelee. Siellä sellainen nuilottava nuori kokki paistaa 24 tuntia livenä puusta kaikkea mukavaa kanaa ja kasvisruokaa. Mahtavata. Käytiin ennen ruokailua meidän levy-yhtiössä näyttäytymässä ja varastelemassa kaikkea mitä irti saatiin. Levyjä, paitoja sekä myös sellainen pahvinen apuva-mies. Sitten juostiin karkuun ja painuttiin syömään. Aurinko paistoi ja kaikki oli vielä tässä vaiheessa hyvin. Ruokakin maistui mahtavalta, joten pidettiin normaalia pidempi lounastauko.
Loppujen lopuksi saatiin Asko houkuteltua pois ravintolasta ja päästiin matkaan. Jute heitti meidät Sipooseen, jonne olimme edellisenä iltana jättäneet auton. Ja sitten alkoi kiistely siitä, että kuka ajaa. Se ei kauan kestänyt. Nautimme Askon kanssa aamun ensimmäiset drinksut ja Hannu joutui tyytymään lepäämisen sijaan ajohommiin. Hähähähäh!!! Hippi mikä hippi. Matkalla kuunneltiin mahtavaa ”koulukaverit” -kokoelmaa, jossa on kaikkia vanhoja klassikkobiisejä 80-luvulta. Henkilökohtainen suosikki oli Lapinlahden Lintujen Lipputangonnuppi. Suosittelen kuuntelemaan. Aiheutti allekirjoittaneessa hillittömiä kikattelukohtauksia. Siis häkellyin aivan itsekkin, että mites mie kikattelen kuin joku murrosikäinen tyttö.
Jyväskylässä alkoi sitten tutut puuhat, ensiksi hotellin metsästys. Kellään ei ollut mitään hajuakaan kyseisestä paikasta. Käytiin puhelinkioskilta etsimässä karttaa, mutta nehän oli tietysti joku paikallinen A. Matilainen eli juoppo repinyt pois pahimmissa ruoantuskissaan. Löydettiin kuitenkin keikkapaikka ja rynnättiin sisään. Noin kylmää vastaanottoa ei ole tullut ikinä missään. Siis tyylin ”ai te olette bändi, miks te olette etuajassa, teidänhän piti tulla vasta kuudelta”. No, ei välitetty siitä, vaan kannettiin kamat sisään. Äänentoistofirma ei ollut vielä tullut, joten päätettiin jatkaa hotellin metsästystä. Paikallisilla ei ollut hajuakaan kyseisestä Ahlmaninkadusta, jossa tuo kyseinen mielikuvitushotelli sijaitsi. Loppujen lopuksi saatiin ongittua tiedot keikkapaikalta ja lähdettiin suunnistamaan. Ja löytyihän se hotelli. Mukava paikka mukavasti joen rannalla. Asiaa.
Parin tunnin lepäilyn jälkeen suunnistettiin keskustaan etsimään ruokapaikkaa. Ja sehän löytyi. Burman pojan pizzahelvetti sai ruokkia väsyneet matkamiehet. Ja se paikka oli todellakin kuin helvetti. Ei yhtä kuuma, mutta henkilökunta oli jotenkin muissa maailmoissa. Ravintoloitsijan oli vaikea aluksi ymmärtää sitä, että Asko halusi juoda kokiksen pullosta, eikä siitä rasvaisesta lasista, joka oli lojunut siinä pöydällä jo edellisen omistajan aikaan. Ja perkele mie sanon. Miun taistelu oli taasen vertaansa vailla. Ostotapahtuma meni kutakuinkin näin.
OM: ”Moi. Miulle pepperoni, kinkku, ananas -pizza ja puolen litran kokis.”
KEBAB: ”Selvä. Kiitos. Saako kaataa lasiin?”
OM: ”Ei, mie otan sen ihan pullosta.”
Seurasi odottelua… Pizzat tulee pöytään. Kaikki saavat oikeat pizzat paitsi mie. Eteeni työnnetään pizza, jonka täytteenä oli pekoni, kinkku ja ananas.
OM: ”Kenen pizza tämä on?”
KEBAB: ”Sinun.”
OM: ”Ei ole. Emmie halua pekonia ikinä missään minkään kanssa.”
KEBAB: ”Mitä sinä tilasit?”
OM: ”pepperoni, kinkku ja ananas. Siis PEPPERONI.”
KEBAB: ”Tarkoitatko jalapeno.”
OM: ”Ei kun pepperoni.”
KEBAB: ”Ei ole listalla meillä pepperonia.”
Mie häkellyin ihan täysin ja tuijotin Hannua apua anovasti. Hannu vaan tokaisi siinä sille kebabille että ”sie kuitenkin kirjoitit sinne vihkoon pepperoni, vaikka teillä ei sitä ole listalla”. Siinä vaiheessa kebab vaan sanoi, että kelpaako ja kipitti pois. Karu paikka. Ja pizzakin oli ihan hanurista.
Edessä oli seuraavaksi kamojen läjäystä ja sound check keikkapaikalla. Niemisen Janne (paikallinen ääniguru) oli palkattu tämän illan miksaajaksi, koska Volotinen ei päässyt matkaan. Janne hoiteli tonttinsa kyllä hienosti. Soiteltiin vähän uusia biisejä ja huomattiin, että myöhän osataan nämä kaikki täydellisesti. Ei tarvitse jatkossakaan treenata. Juhllaa. Sound checkin jälkeen painuttiin 68- ravintolan kautta hotellille pötköttelemään. Väsytti älyttömästi. Unta palloon vaan. Kyllä se siitä helpottaa.
Herätyskello soi. Ei paljon helpottanut. Väsyttää edelleen kahta kauheammin ja vielä pitäisi soittaa. Soittoaika oli jotain 00:30. Yökerhojen soittoajat on aivan hanurista. Huh huh, keikkapaikalla oli tosi kreisi meininki. Tosin hyvännäköisiä tyttöjä oli paljon. Sehän on pääasia. Mentiin yläkertaan missä sijaitsi takahuone. Mie avaan takahuoneen oven, niin siellä on jotain tanssijatyttöjä vaihtamassa vaatteita. Mie kiljaisin kauhistuksesta. Tytöt ei reagoineet millään tavalla. Jäätiin istuskelemaan sohvalle siihen takahuoneen eteen ja odoteltiin, että tytöt saisivat hommansa toimitettua. Edessäni oli kaljakori. Viihdyin todella hyvin siinä sohvalla, vaikka se kyseinen kori olikin täynnä lämmintä kaljaa.
Noin puoli tuntia kului ja sitten joku karu DJ kuulutti meidät lavalle ja intro alkoi soida. Paljon oli ihmisiä. Tytöt oli liekeissä ensimetreistä asti ja pyllyt pyöri, se on hyvä juttu. Paikalla ei ollut valomiestä lainkaan, vedeltiin siis ihan tuurivaloilla. Se on huono juttu. Uudet biisit tuntuivat kelpaavan myös yleisölle ihan mainiosti. Se on hyvä juttu. Joku tyttö huuteli ja kehui miuta keikan puolivälin paikkeilla. Se on hyvä juttu. Oli todella mukavaa soitella. Vissiin se johtui siitä, että oltiin aika skarpissa kunnossa. Taputtivat meidät vielä takaisin lavalle. Se on hyvä juttu. Hienoa.
Keikan jälkeen kamat autoon ja istuskelemaan baarin puolelle. Ja joku nätti tyttö miuta puristi takamuksesta. Se on hyvä juttu. Mutta se lähti saman tien karkuun koko paikasta. Se on huono juttu.
Muutamat bisset naamaan ja sitten olikin aika lähteä takaisin hotellille. Nyt tuleekin sitten karua tekstiä. Yhtyeemme esiintymissopimuksessa lukee, että kaikkien muitten limusiinien, kauniiden naisten ja palmujen katveessa on oltava korillinen olutta, joka on sellainen todella mukava lisä tuossa ennen sekä jälkeen keikan. Ei tarvitse lähteä baarin puolelle rahvaan sekaan jonottamaan. Kuitenkin, tuo kori oli yllättävän täynnä vielä illan jälkeen, koska se oli varmaan lämmitetty mikrossa, josta syystä myökiin mielummin ostettiin oluemme tiskiltä. Asko päätti niin kuin aina, otetaan kori mukaan hotellille. Käveltiin baarista ulos ja toivoteltiin hyvät yöt ovimiehille niin eikö kuulu jo takaa huuto ”SEIS SEN KALJAKORIN KANSSA!!” Sieltä perään juoksi semmoinen virkaintoinen ravintolatyöntekijä, jolla vissiin oli todellakin pätemisen tarve. Se sanoi, että ravintolasta ette todellakaan lähde kaljakorin kanssa pihalle. Siinä alkoi sitten hirveä huuto Askon ja sen ravintolapäällikön välillä ja se kamppailu päättyi siihen, että Asko paiskasi korin kivetykseen ja toivoi, että edes muutama pullo olisi hajonnut. Näin ei kuitenkaan käynyt. Kori kaljoineen säilyi ehjänä. Me käveltiin siinä autolle ja fiilis oli todella paska. Aika huonosti kaikin puolin kohtelivat meitä. Mehän olimme erittäin kohteliaita. Olisi pitänyt kuljettaa kaljakori kamojen seassa takaovesta autolle. Kukaan ei olisi huomannut mitään. Siispä käännyttiin ympäri ja käveltiin takaisin sisälle baariin. Asko etsi käsiinsä sen ravintolapäällikön ja sanoi hänelle, että anna meille meidän kaljakori. Ravintolapäällikkö empi vähän aikaa, mutta tajusi sitten vihdoin, että kori kuuluu meille. Me otettiin kori, painuttiin yläkertaan ja hyvin rauhallisesti avattiin jokainen kaljapullo siihen pöydälle. Jos myö ei saada meidän kiljuja, niin ei kyllä mikään ravintola-Urpo niillä rupea myyntiä kasvattamaan. Poistuttiin sitten pikkuisen hymyssä suin paikalta ja tässä vaiheessa ovimiehetkin jo naureskelivat meille, ne oli lopulta ihan lepposia kavereita. Kysymyshän ei ollut mistään muusta kuin periaatteessa. Jos olisi pelihenkeä niin olisi, MUTTA KUN EI OLLUT!
-Om