51koodia

5.11.2005 Finlandia klubi/Sibeliustalo, Lahti

On kuulkaas hieno paikka. Ennakkoon tiedettiin vaan, että paikka on ihan törkeän suuri ja ennakkoliput kalliita. Odotuksia illan suhteen ei oikein ollut. Koko illan ajan orkesterilla oli vaan niin hyvä tunnelma. Soundcheck meni todella hyvin ja paikan henkilökunta oli niin hiton mukavaa porukkaa. Pitivät kyllä meistä hyvää huolta. Harvoin törmää Etelä-Suomessa moiseen palveluun. Takahuonetiloissa oli saunat lämpimänä, seisovaa pöytää ja valkoista nahkasohvaa. Onkohan tää nyt ihan meidän paikka. Juhlaa. Saunottiin ja katseltiin AC/DC:n live DVD:tä. Todella leppoisaa tunnelmaa.

Lahti on soittoajoiltaan samanlainen kun Kuopio. Eli soitto alkaa klo. 22:00 viimeistään. Se on soittajan näkökulmasta niin parasta. Kerkee itsekin sitten keikan jälkeen päästä juhlatunnelmiin. Ja mikä hienointa, porukkaa oli paikalla ennakko-odotuksista huolimatta mainiosti. Oli todella hyvä fiilis soitella. Tosin jostain syystä miuta jännitti ihan vitusti. Siis ihan liikaa. Vaikka nuo kappaleet on tullutkin tässä viime aikoina aika tutuiksi. Välillä oli ihan tyhjää päässä. Että jaahas, mihinkähän sitä pitää seuraavaksi lyödä. Outoa oli. Tavoittelemaanne henkilöön nyt kun ei vaan saatu sitä yhteyttä. Eturivin tytöt rummuttelivat mukana. Niiltä piti katsoa välillä mallia. Mutta selvisin kunnialla. Ja pojat selvisi kanssa. Pelkkää plussaa.

Keikan jälkeen nähtiin kavereita ja pakattiin bussi nopeasti. Meillä oli hiton hyvät roudarit. Numerolla 13 Lauri Heinonen sekä numerolla 19 Jani Keränen. Kyllä liikahti kamat aika nopeasti.

Hyvissä ajoin päästiin lähtemään hotellille kamojen kantoon ja sitten vauhdilla baariin. Oli todella mukava ilta. Valomerkin aikoihin meidät potkittiin ravintolasta pois. Siirryttiin hotellille. Itse olin sen verran väsynyt, että suuntasin suoraan nukkumaan. Vissiin aika villiä toimintaa oli ollut pojilla yöllä. Siis sen verran villiä, että siitä ei pysty kertoilemaan vaikka kuinka mieli tekisi. Uh-Huh.

Sunnuntaina aamulla lähdettiin ajelemaan kotia kohti. Pullot aukesivat jo Lahden keskustassa ja se oli sitten menoa. Naurettiin hiukan noille edellisen illan tapahtumille. Matka meni ihan hiton mukavasti. Karviolta piti käydä hakemassa eroottista materiaalia mukaan. Numero 13 kyseli tuttuun tyyliin paikallisen kaupan myyjältä, että ”onks teillä hei käsityölehtiä?”. Rouva ei ihan heti vissiin tajunnut mistä oli kysymys, koska eteen tuotiin lähinnä Suuri käsityölehti ja Pirkka. Mutta pienen keskustelun jälkeen löytyi yhteinen sävel. Bussissa alkoi sitten puhelinralli noille ilmoituspalstoille. Numero 19 mm. jutteli jonkun ”Jamin” (jolla todellakin oli paikallisradiontoimittajan paperit) kanssa hänen fantasioistaan. Voi luoja. Joensuussa oli sitten ensimmäinen osoite ravintola nimeltä Jet Set. Ylläri. Itse en hirveän kauan kyseistä rallia jaksanut vaan yhden tuopin jälkeen tuli uni. Arvatkaapa tuliko bassotaitelija Piipariselle? EI.

-Om