51koodia

22.2.2008 Viitasaari, Hotelli Pihkuri

Taasen töissä. Hitto mie olen kova jätkä painamaan töitä. Tänään olisi suuntana Viitasaari, tuo mystinen paikka jossain Jyväskylän pohjoispuolella. Tänään tuleekin hieman tiukka aikataulu. Miun pitäs selvitä kuuden junaan Jyväskylään. Perillä Jyväskylässä se on 21.36 ja sitten siitä 99 kilometriä autolla Viitasaarelle. Keikkahan oli siis 23.30. Ei tuota ongelmaa. (Kiitti Hellu!!)

Viitasaari näyttää kuolleelta. Kohtaan pojat hotellilla ja siellähän on varsin hyväntuulinen sakki vastaanottamassa miuta. Käydään Niemisen Jannen kanssa kattomassa, että rummut on ok. Ihmettelen suuresti, että kuka on osannut läjätä miun rummut näin hyvin ilman apua? Hetken kuluttua selviää että Soctorin avuksi on saapunut Suomen pisin rumpali eli Ensio Kinnunen Samettivallankumous-yhtyeestä. Juhlat voivat siis alkaa. Enska on lupautunut vielä illalla soittamaan tamburiinia Mustat sydämet -biisissä. Illan keikkapaikka on hyvin sympaattinen pieni hotelli, jossa on todella mukavaa henkilökuntaa. Puolen yön maissa alkunauha kajahtaa ilmoille. Lavan edusta näyttää täysin tyhjältä. Ihmiset istuvat toisella puolen baaria. Arvatkaa vaan, että mikä on fiilis? Ekan biisin aikana porukkaa valuu lavan edustalle. Yleisö on hyvin varautunutta ja varovaista. Hannu ei uskaltanut ekan biisin aikana katsoa yleisöön ollenkaan. Jute on myöskin todella ”työtunnelmissa”. Tuntuu todella väkinäiseltä. Setin neljäs biisi muuttaa kaiken. Eli Kauas kun pamahti ilmoille niin tanssilattia täyttyi. En tiedä mitä muuta kohtaa tapahtui, mutta loppukeikka soiteltiin sitten ihan taas raivopäänä. Yleisö oli kuin eri kaupungista. Todella hyvät tanssit loppujen lopuksi. Miulla oli hivenen teknisiä ongelmia läpi koko keikan. Meni myös noin kahdeksan kappaletta kapuloita täysin säpäleiksi keikan aikana ja se oli jo ihan naurettavaa. Mutta hienointa oli, kun Enska tuli lavalle. Iso mies ja täysin liekeissä jorailee siellä tamburiinin kanssa. Soiteltiin encoret ja sitten olikin taas baari-ilta edessä. Mentiin samassa rakennuksessa sijaitsevaan yökerhoon ihmettelemään meininkejä. Kivaa oli!