Lauantai 23.6.2007

Hyvää juhannusta. Heräiltiin aamulla hotellilla aamiaisen toivossa. Jute kyseli respasta että josko sitä aamiaista saisi?. Kellohan oli jo yhdeksän. Respan neiti sanoi että saatte sapuskaa vasta kymmeneltä. Hitto mikä meininki. Näinhän se pitäisi Suomessakin olla. Aamiainen alkaa vasta kello 10, Suomessahan aamiainen yleensä päättyy silloin, mikä on täysin perseestä. Käytiin herättelemässä Hannu ja Pete. Kohta pitäisi lähteä itse festivaalialueelle.

Ilma oli hieno ja se lupaili hyvää tästä päivästä. Jännitti vähän, että mikä meitä siellä odottaa ja onko meille ylipäätään mitään soittokamoja tarjolla. No kohtahan se nähdään. Hypättiin bussiin ja ajeltiin Petroskoin läpi. Veti hiljaiseksi. Kaupungissa näkyy vieläkin Neuvostoajan kädenjälki. Lähinnä siis noissa rakennuksissa. Siellä saattoi olla puoliksi valmistuneita rakennuksia, jossa toisessa päädyssä ihmiset jo asustivat ja toisessa päässä ei ollut vasta kuin talon raamit. Hämmentävällä tavalla ihan hiton hieno meininki. Koko kaupungin hienoimpia paikkoja oli tietysti Äänisen ranta. Se kun ei ole mikään ihan pieni rapakko se.

Lähestyttiin festivaalialuetta. Sen huomasi siitä että paikalliset järjestysmiehet eli miliisit partioivat kaduilla ja puskissa. Eikä ne meitäkään sinne mitenkään helpolla päästäneet. Hirveä selvitys ja säätäminen alkoi heidän toimestaan heti, kun tultiin paikalle. Ja niitä miliisejä oli paljon. Takahuonealueella niitä partioi varmaan satoja. Jos ei ihan niin lähemmäs sata kumminkin. Sen lisäksi oli vielä armeijan yksiköitä katsomassa etteivät hipit ala riehumaan. Todella vakuuttavaa. Hypättiin bussista ja käytiin katselemassa vähän lavaa ja tekniikkaa. Tässä vaiheessa meille selvisi, että hommat ovat heillä enemmän kuin hallussa. Kaikki meidän kamatoiveet oli viimeisen päälle huomioitu ja paikan henkilökunta oli ihan pirun mukavaa sakkia. Hommat hoituivat todella sukkelaan kun päästiin tekemään sound checkiä ym. Oltiin aivan liekeissä. Sai soittaa ihan täysillä eikä kukaan tullut valittamaan mistään asiasta. Tekniikan pojat näyttivät vaan kysyvästi peukaloa, että onko kaikki ok? Kaikki oli enemmän kun ok.

Käytiin ennen keikkaa pyörähtämässä festivaalin olutalueella. Tikkanen taas väläytti miten kohtelias Suomalainen toimii. Siis silloin, kun kielimuuri tulee vastaan. Puhuu vaan kovempaa suomenkieltä. Kyllähän niiden on pakko ymmärtää. Mie, Jute ja Pete saatiin tilattua oluet, jonka jälkeen oli Tikkasen vuoro. Myyjä näytti käsillään, että sinulle varmaan tulee myös yksi olut. Tikkanen vastasi huutamalla, että TÄH?! YKS!! Hannu tokaisi Tikkasen selän takana että oisit nyt voinut olla edes kohtelias ja olla kerrankin huutamatta. Ei se oo niin helppoa…

Tässä vaiheessa oli keikkaan aikaa n. tunti. Istuskeltiin ja ihmeteltiin. Tai ainakin siinä vaiheessa ihmeteltiin, kun bongattiin kaksi mimmiä joilla oli itse tehdyt 51koodia t-paidat päällä. Mitä helvettiä?! Nyt on hämärä meininki. Jute kävi niiden kanssa jotain haastelemassakin. Selvisi, että toinen heistä puhui Suomea varsin sujuvasti. Hieno meininki. Pikku hiljaa alettiin valumaan takahuoneeseen ja sitten alettiinkin jo jännittämään. Kohta Sergei (paikallinen festivaalipromoottori) tulikin sanomaan meille, että sitten mennään. Ja voi pojat mikä meininki. Yhtyeellä oli pitkästä aikaa semmoinen ”draivi” päällä, että oksat pois. Täytyy sanoa, että suurimpana syynä tähän oli itse yleisö, sitä oli paljon. Hämärintä oli se, että jengi lauloi biisejä mukana. Oli todella hieno fiilis vedellä. Alkuvaiheessa keikkaa myös paikalliset punkkarit alkoivat lämmetä meidän räminälle. Ensimmäistä kertaa meidän keikalla ns. ”pitti” pyöri yleisössä siihen malliin että pelotti. Mutta hienolta se näytti. Soitettiin puolen tunnin setti, mikä näytti seuraavalta:

Rautaiset linnut
Risti kaulassa helvettiin
Pimeyttä kaunein värjäät
Alla mahtavan taivaan
Kahleet
Vedenjakaja

Eli hyvä räminäsetti. Keikan jälkeen Hannu joutui aikamoisen fanituksen kohteeksi. Siellä se varmaan puoli tuntia kirjoitti nimmareita ja oli kuvattavana. Meiän johtaja. Hannun taustayhtye painui saman tien baariin ja aloitti juhlat siellä. Tosin kyllähän ne ihmiset löysivät meidät sieltäkin ja hetken rauhaa ei saatu. Mutta mikäs siinä. Oli ihan hiton mukavaa huomata, että meiän musiikki toimii myös rajan takana noinkin hienosti.

Jute ja Hannu lähti jonkun tovin päästä keskustaan etsimään Venäjän armeijan kirppistä, mutta se oli valitettavasti kiinni. Se kauppa olisi ollut tämän reissun tärkeimpiä nähtävyyksiä. Vaikkapa haulikon olisi voinut tuliaisina tuoda. Ensi kerralla sitten. Myö jäätiin Peten kanssa naurattamaan toisiamme festivaaleille. Nähtiin pari aika hiton hyvää bändiä myöskin. Nimistä ei tietenkään ole mitään hajua. Loppuillasta ajateltiin että nyt lähdetään natiivien sekaan pyörimään ja ihmettelemään. Tavattiin nämä kaksi tyttöä joilla oli 51koodia-paidat ja heidän seurueessaan olleet pojat. Mukavia ihmisiä kertakaikkiaan. Juotiin Peten kanssa siinä sitten kaljaa ja ei huomattu, että miliisi yllätti meidät. Yleisön alueella oli omien juomien nauttiminen ehdottomasti kielletty. Miliisihän otti kohteekseen miut. Voi saatana että pelotti. Jotain se miulle siinä selosti venäjäksi ja näytti niin hiton vihaiselta. Onneksi meillä oli nämä tulkit mukana, jotka ratkaisivat tilanteen. He selvittivät, että nämä ovat suomalaisia rockmuusikoita, jotka olivat juuri tänään soittamassa täällä. Silloin muuttui ääni kellossa. Miliisi nappasi miuta kädestä kiinni ja sanoi selvällä suomenkielellä ”kiitos”. Sen jälkeen hän jatkoi matkaa. Huomasin täriseväni tuon tilanteen jälkeen. Jännittävää meininkiä. Huomasin myös, että kaikkien kannalta on parempi meininki jos vaihdan housut. Huh! Yritettiin vielä jälkeenpäin saada häntä yhteiskuvaan, mutta se oli valitettavasti kiellettyä . Kaikkea sitä sattuukin.

Ilta jatkui tästä kuitenkin. Hypättiin bussiin ja paineltiin keskustaan syömään. Tänään ei miulla ollut tuuria ruoan suhteen. Kaikki mitä mie tilasin oli jotain mitä mie en todellakaan odottanut. Siis joka ikinen annos meni ihan vituilleen. Mie kärähin ja sitten mökötin. Otetaan esimerkki: listassa lukee ”taimenleipä”. Miulla siitä tulee ensimmäisenä mieleen lämmin juustolla kuorrutettu voileipä, missä on kalafile sisällä. No sehän olikin semmonen puolikas paahtoleipä, jossa oli kylmä slaissi sitä taimenta ja oliivi. Ja tätä ennen olin kokeillut jo yhtä sun toista. Päätin luovuttaa ja join vaan kaljaa. Se ei kuitenkaan petä koskaan. Onneksi meidän pojat tajusivat, että mie olen vähän alamaissa. Painuttiin siitä jatkamaan iltaa Kivatshiin ja siellä pojat tilasivat miulle yllärinä parit burgerit ja jätskii. Hyvä ruoka, parempi mieli. Mie olin taas ihan liekeissä. Miulla alkoi tämän session jälkeen kuitenkin tulemaan jo uni silmään ja päätettiin lähteä hotellille. Jute ja Pete jaksoivat bailata villisti läpi yön. Joskus aamun pikkutunteina olivat vielä ostaneet saunaosaston käyttöönsä. Yksi tunti maksoi 600 ruplaa. Jos olisivat tienneet mitä seuraavan päivänä tapahtuu, niin tuskin olisivat sitä saunaa ottaneet.