2000-luku
”Ake, Make, Pera ja Mä”
Pool siirtyi Poko Recordsille, jolle tehtiin yksi single. Piti tehdä pitkäsoitto, sitten 2 ep-levyä, lopulta yksi single. Siistiä sekin. Sen nauhoitti Hiili Hiilesmaa jossain nuokkarin kellarissa. Mahtava oli meininki. Tässä vaiheessa mukana kuvioissa oli myös Koskisen Ari. Single oli nimeltään ”When Nothing Can Be Saved”. Sellanen mukava ralli. Itse asiassa biisi oli suomennos Arin entisen bändin Valtavan Kääpiön demonauhalta löytyneestä kipaleesta. Oli biisi jäänyt heillä julkaisematta ja Hannu pölli sen välittömästi. Soitettiin keikkoja, muutamia hienojakin juttuja, kuten Eastpop 2000- tapahtuma, jossa esiintyi myös Hassisen Kone. Päästiin edelleen esiintymään Jyrkiin, Kölli hyppi mekko päällä ja meikit kasvoilla. Suunniteltiin maailman valloitusta Rocklubi Kerubin takanurkassa.
Ei tullut kuitenkaan valloitusta vaikka kuinka istuttiin Kerubissa. Olli-Matti lähti armeijan harmaisiin ja bändihommat osiltaan saivat jäädä. Lopulta baarikin vietiin alta. Jonkun ison asuintalon rakensivat tilalle. Treenikämpällä tehtiin joitakin demonauhoja uusista biiseistä. Ongelman ytimenä olivat ehkä viisi maailman laiskinta jätkää. Ei saatu mitään aikaiseksi. Joskus keväällä 2002 elettiinkin sitten Poolin kanssa kurjaa aikaa. Kukaan ei oikein ollut millään tavalla kiinnostunut hommasta ja keikkojakaan ei ollut. Tehtiin kukin omia juttujamme. Olli-Matti soitteli Aleksi Ojalan keikkakokoonpanossa ja tietysti edelleen Juten kanssa Kumikamelissa, kuten tulevat vaikuttamaan luultavasti vielä seuraavien 13 pitkäsoiton verran.
Tuohon aikaan, eli vuoden 2002 aikana O-M, Asko ja Hannu kävivät paljon soittelemassa kolmestaan treenikämpillä. Muut kun asuivat Helsingissä. Ja siis ihan oikeesti, myö ihan oikeesti käytiin treenikämpillä vielä tuolloin. Kerran Hannu tuli kämpälle mukanaan läjä raakileita ja sanoi, että nämä ei vaan yksinkertaisesti mene Poolin linjaan. Mitäs tehdään? Biisit olivat vielä kaiken lisäksi suomenkielisiä. Hannullahan on tapana hyräillä omia c-kasetille nauhoitettuja biisejään autoillessaan. Kaikessa huolimattomuudessaan sanoitti kappaleet vahingossa suomeksi.
Syntyi biisit nimeltä ”Kauas”, ”Pimeyteen” ja ”Tahdotko/Tahdotko”. Heti perään vielä kipale nimeltä ”Valkoinen Huone”. Tahdotko/Tahdonko oli itse asiassa peräisin 1990-luvun alkupuolelta Hannun edellisen yhtyeen vanhalta demonauhalta, jolloin vielä plagioitiin Megadethiä ja Pearl Jamia. Sen se oli sitten tehnyt uudestaan ja kääntänyt Suomeksi. Päätettiin tehdä kappaleet suomeksi ja haettiin apurahaa Joensuun Popmuusikoilta. Sieltä kyseisen puulaakin arkistoista tai vaikka verkkosivuilta löytyy edelleen merkintä tuolloin myönnetystä 625 euron suuruisesta apurahasta yhtyeelle nimeltä Hannu Sallinen. Siitä se idea sitten lähti.
Mietittiin, kuka hitto myö otetaan kitaristiksi tähän kokoonpanoon? Kuka on tarpeeksi mukava, että sitä kestää pitemmänkin ajan ja toisaalta kuka on sen verran tyhmä, että ei rupea hyppimään silmille ja jaksaa meitä? Asko se taisi olla joka heitti ilmaan, että mites Jute? Jute, totta helvetissä se on Jute. Eihän myö edes tunneta muita kitaristeja. Tai muita ihmisiä. Jute oli kaiken lisäksi tuossa vaiheessa jo ajanut pois blondatun tukkansa, joka kieltämättä olikin hieman jo kaljuuntumaan päin. Mies ei myöskään enää käyttänyt nahkahousuja eikä tiukkaa ihonmyötäistä ja pallokuvioista Marimekon paitaa. Paikka on teidän!
Se taisi olla syksyinen arki-aamu, joskus klo 07.20 aikoihin, kun Olli-Matti, Asko ja Jute istuskelivat aamukahvilla Joensuun kävelykadulla sijainneessa pikkukahvilassa ennen töihin menoa. Jute oli tuolloin jo muuttanut Helsinkiin ja Olli-Matti puolestaan pukenut päällensä tiukan ja ihonmyötäisen Marimekon paidan, kasvattanut sivujakauksella varustetun permanentin ja siirtynyt Juten tilalle myyjäksi tuohon kyseiseen Torikadulla sijaitsevaan musiikkipuotiin. Asko työskenteli paikallisessa elävän musiikin yhdistyksessä. Juotiin kahvia ja keskusteltiin kutakuinkin seuraavasti:
O-M: ”Jute, tuuksie meijän bändiin soittamaan kitaraa?”
Jute: ”Mikä se bändi on?”
O-M: ”Ei sillä ole vielä nimeä, kai. Ainakaan mulle ei ole kerrottu.”
Asko: ”On sillä työnimi, se on Hannu Sallinen ja Miikkulaiset. Vai olikse Hylje & Miikkulaiset. Haettiin just apurahaa Poppareilta ja mennään Jonsun pajalle tekemään demo, neljä biisiä. Työnimenä toimii myös Ake, Make, Pera ja Mä. Mut ei olla päätetty mikä noista on sit lopullinen.”
Jute: ”No hitto. Tuunkohan mie… Työ potkasette miut kuiteskin heti bändistä pihalle, niin kuin aina käy.”
Asko ja O-M: ”Ei myö potkasta”.
Jute: ”No tuun mie sitten. Mitä miun pitää soittaa?”
Nyt oli bändi kasassa. Hannu oli vannonut aikaisemmin, että Poolin jälkeen seuraavassa bändissä soittaa ihan eri kokoonpano hänen rinnallaan. Ei se ole niin helppoa, samat naamat siellä edelleen oli, kitaristi vain vaihtui.
Tehtiin kesäkuussa demo ennätysajassa Väänäsen Jonsun pajalla. Tuo demo onnistui helvetin hyvin. Laitettiin jopa ihan omaa rahaa likoon tuohon sessioon. Jos menee vituiksi niin menköön. Ihan sama. Bändin nimeksi ei päätynyt mikään versio työnimistä. Bändistä tuli 51koodia. Se nyt vaan kuulosta joteskin hyvältä. Jos nyt tykkää tollasesta.
”Kuulostaa ihan Poolilta, Suomen kielellä”
Asko laittoi demoa ohimennen postitse kolmeen paikkaan; Poko Recordsin Tami Tammiselle, Hiili Hiilesmaalle ja sitten vielä Piikkikasvi Oy:n Kari Pössille. Tamminen kommentoi ekana jotta kuulostaa ihan Poolilta, suomen kielellä laulettuna. Mut Tami onkin Tampereelta. Mukava mies se on, aina humalassa. Selvin päin vähän outo. Hiilikin vissiin diggaili, ainakin se meille kertoi kuunnelleensa Tahdonko/Tahdotko -biisiä useampaankin kertaan ja se tavallaan oli kolahtanut. Pössi puolestaan kiinnostui sen verran enemmän tuosta meidän nauhasta, että soitti Askolle perään ja kertoi polttaneensa ja lähettäneensä tuota cd:tä jakeluun eri levy-yhtiöihin ja kiinnittäneensä bändin Piikkikasville. No mikä ettei.
Yksi Pössin polttama demo lähti silloiselle Sony Musicin tuotantopäällikkö Timi Laukkaselle. Timi innostui myös kuulemastaan, soitti Pössille ja kertoi kiinnittävänsä bändin. Mahtavaa! Nyt puuttui enää loput 8 biisiä, sit olisi yhtye valmis vaikka studioon. Nopeasti oli markkinointisuunnitelmat levylle laadittu Sonyn puulaakissa. Siellä oli radiokampanjaa ja sun muuta tulossa. Kaksi singleä ulos ja sitten pitkäsoitto.
Vielä vuoden 2002 lopulla päästiin siihen pisteeseen, että biisejä oli jo levyllinen. Pössi oli karsinut 14 sivua käsittävän sopimuksen alle viideksi sivuksi ja se käytiin allekirjoittamassa levy-yhtiössä. Sovittiin myös studiot, aluksi piti nauhoittaa Hiilen kanssa, mutta mies kuitenkin valitsi lopulta meidän sijasta jonkun vitun Moonspellin ja Himin seuraavaksi työkseen. Outo jätkä. Eihän tuossa nyt ole mitään logiikkaa. Eri vaiheiden jälkeen päädyttiin ratkaisuun, että mentäisiin Hollolaan nauhoittamaan T.T Oksalan kanssa tuleva pitkäsoittomme tammikuun aikana, miksattaisiin Helsingissä. Mahtava meininki siis edelleen. Saataisiin kaiken lisäksi levy-yhtiön kautta hulppeat alennukset hienoista Sonyn stereoista ja televisioista, dvd-soittimista, suksista, autostereoista, sipseistä ym. kaikesta mitä Sony nyt valmistaa. Kuulemma vain soitto levy-yhtiöön ja kamat tulee postissa ja alennus vähintään -40 prosenttia. Näin sen ainakin piti olla. Hannu oli jo laatinut 3 arkkia pitkän tuotelistan, mitä kaikkea ostaisi.